Novelli: Murha Muroleessa

Prologi

Siitä ei kukaan tiennyt mitään, ja juuri siksi kyläläiset puhuivat siitä paljon.

Se oli nähty, että ensimmäisen koronavuoden jälkeen, päiväkodin siirryttyä uusiin tiloihin urheilukeskuksen luokse, oli vanhan päiväkodin pihaan saapunut miehiä ja koneita. Vihreän puurakennuksen pihan kiertävää aitaa oli korotettu ja vahvistettu ensimmäisenä niin, etteivät ohikulkijat enää nähneet rakennuksesta kuin palan yläkertaa.

- Miten kunta antoi luvan piilottaa kuuluisan arkkitehdin rakennuksen lähes näkymättömiin? ihmiset pohtivat.

Tehdas oli rakennettu nopeasti. Jo kevättalvella ilmestyi työvoimatoimiston sivuille työpaikkailmoituksia, jotka vaikuttivat yhtä salaperäisiltä kuin itse laitoskin. Innokkaimmat tietoa etsivät löysivät kunnan pöytäkirjoista päätöksen kiinteistökaupasta, mutta ostajasta, MoonNuts Oy:stä ei nettisivuilta löytynyt mitään tietoja. Yrityshaulla sai selville, että yhtiön toimitusjohtaja on Aili Mäkilohkare.

- Kuka se on? Onko se Ruovedeltä? Mitä siellä tehdään? Miksi kaikki on niin salamyhkäistä?

 

1.

Moikkasin Jonia astuessani sisään MoonNutsin ulko-ovesta. Asetin paksun toppatakkini naulakkoon ja tömistelin lumia kengistäni. Ehdin juuri saada tietokoneen auki työpöydälläni, kun portilla soi kello. Katsoin kamerasta ja näin kaksi totista poliisia, jotka kysyivät Ken Mäkilohkaretta. Avasin portin ja olin heitä vastassa ulko-ovella. Neuvoin heidät Kenin huoneeseen. Mari ja Terho tulivat samalla sisään ja aloittivat työnsä keittiössä. Pian avautui Kenin työhuoneen ovi.

- Kutsuisitko Tiina kaikki saliin, Ken totesi.

Olimme pian kaikki koolla. Tehtaan vakituiset työntekijät Mari ja Terho, vasta työnsä aloittanut ja koeajalla oleva Joni, toimitusjohtajan poika Ken sekä minä, joka työskentelin satunnaisena kiireapuna.

- Työnantajanne Aili Mäkilohkare on löydetty tänä aamuna kuolleena mökiltään Muroleesta. Mäkilohkare on murhattu. Tiettyjen asiaan liittyvien syiden vuoksi kuulustelemme alustavasti myös työntekijöitä. Tämä tehdään Ken Mäkilohkareen huoneessa. Pyydän jokaista saapumaan vuorollaan, aloitetaan vaikka aakkosjärjestyksessä sukunimen mukaan, miespoliisi totesi.

- Ja kukaan ei saa poistua paikalta ennen kuin annamme luvan!

Katsoimme hetken toisiamme ja yritimme ymmärtää, mitä oli tapahtunut. Kesti vielä toisen hetken, ennen kuin osasimme järkytykseltämme laittaa sukunimemme jonkinlaiseen järjestykseen. Minun vuoroni olisi siis ensin. Joni sanoi keittävänsä kahvia ja hävisi keittiöön. Astelin raskain jaloin ja hämmentyneenä Kenin työhuoneeseen, jossa poliisit istuivat Kenin leveän työpöydän takana. Muita ei huoneessa ollut. Miespoliisi avasi läppärinsä, mutisi ääneen maanantain ja 27. joulukuuta, vuosi 2021.

- Koko nimi ja kutsumanimi sekä ikä?

- Tiina Heiskanen, Hessuksi sanotaan, 28.

- Työnkuvasi MoonNutsissa?

- Olen ollut täällä viime kesänä ja nyt joulun aikaan töissä varastolla satunnaisesti, sesonkiaikana ja tarvittaessa. Opiskelen Tampereella poliisiammattikorkeakoulussa toista vuotta ja aloitan työharjoittelun viikon päästä maanantaina Keski-Suomen poliisissa.

Naispoliisi vilkaisi minua terävästi ja tunnistin hänet Ulla Karkolaiseksi. Hän oli käynyt koululla pitämässä voimankäyttöluentoja.

- Katsoinkin, että olet jostain tutun näköinen. Sinähän olet tulossa meidän osastollemme työharjoitteluun! Me olemme rikostutkimuspuolelta ja tässä on työparini Mika Alesius. Jos sinulle sopii, niin voit aloittaa työharjoittelusi meidän kanssa tämän tapauksen tutkimisessa.

- Joo ilman muuta!

Alesius hymyili ystävällisesti ja kertoi lyhyesti tapauksen taustat. Aili Mäkilohkareen aviomies Kalevi Mäkilohkare oli mennyt käymään mökillä eilen illalla ja löytänyt vaimonsa kuolleena ulko-ovelta. Pyhäpäivästä huolimatta paikalle oli saatu välittömästi rikospaikkatutkijat. Aili Mäkilohkare oli kuollut raskaan painon osuttua häntä päähän. Jäljistä päätellen joku oli virittänyt eräänlaisen kuoleman ansan: alasimen tippumaan oven avaavan henkilön päälle. Erilaisilla hihnapyörillä tehty viritelmä ei ollut vaikuttanut oven avaamisen raskauteen, joten tulija ei ollut aavistanut mitään outoa ovea avatessaan.

- Mäkilohkare kuoli arviolta myöhään lauantai-iltana tai varhain sunnuntaiaamuna. Tarkempaa aikaa ei vielä osata sanoa, sillä ulko-ovi oli jäänyt auki ja ruumis jäätynyt pakkasessa. Paikalla oli kirjelappu, jossa luki: enää et komentele!! Senkin vuoksi tutkimme Mäkilohkareen alaisten tekemiset viikonlopun ajalta. Perjantaina eli jouluaattona mökillä oli aamulla käynyt siivooja, näin Kalevi meille kertoi, eli murhaajan on täytynyt asettaa ansansa sen jälkeen, Alesius totesi.

Kerroin poliiseille sen vähän, mitä tiesin MoonNutsin henkilökunnasta, minkä jälkeen oli Jonin vuoro astua sisään huoneeseen kuultavaksi.

 

2.

- Joni Holopainen, ja Joniksi sanotaan. Aloitin työt täällä tiistaina 7. joulukuuta, 28-vuotias vaaleahiuksinen mies vastasi ja heilautti pään liikkeellä etuhiuksia silmiltään.

- Miten tulit juuri tänne töihin? Tunsitko ennestään Mäkilohkareet?

Joni vilkaisi minua ennen kuin vastasi.

- En. Näin työpaikan TE-toimiston sivulla.

- Mitä teit viikonloppuna perjantaipäivästä sunnuntai-iltaan?

- Perjantaina olin täällä töissä niin kuin me kaikki, paitsi Mari, joka oli vapaalla. Illan olin yksin kotonani. Lauantaina kävin viemässä joululahjoja pojalleni Tampereelle ja illan olin taas yksin kotona. Sunnuntaina kävelin Haukanhiedalta Helvetinkolulle ja takaisin Haukanhiedalle.

- Missä asut?

- Muroleessa rivitalossa, siinä uudemmassa.

- Voiko kukaan todistaa sinun olleen kotona perjantaina ja lauantaina?

- Jouluaattona? Joni totesi hieman ivallisesti ja jatkoi:

- Eipä paljon näkynyt liikettä rivitalon pihassa! Eiköhän ne kaikki ollut viettämässä joulujaan sukulaisissa. Ja joo, en nähnyt ketään lauantai-iltanakaan. Kotona mä silti olin - ja ihan yksin. Tyhjensin yhden Leijona-pullon ja pari olutta aattoiltana.

- Milloin näit viimeksi Aili Mäkilohkareen?

- Töissä perjantaina vilaukselta, kun se kävi siellä. Oli vissiin kaatunut johonkin maali- ja hajutynnyriin!

Samalla Joni nousi nopeasti ylös.

- Siellä ois nyt kahvia. Otatteko? Maidolla, sokerilla vai ilman?

Poliisit vilkaisivat toisiaan, pyysivät Jonia tuomaan kahvinsa ja pyytämään sisään Mari Kuusisen.

 

3.

- Mari Sofia Kuusinen. Sanotaan Maikuksi, tai ainakin jotkut sanoo. Olen 24-vuotias ja ollut täällä töissä alusta asti eli kohta vuoden.

- Mitä työnkuvaasi kuuluu?

- Valmistan keittiössä mukapähkinöitä.

- Mitä ne ovat?

- Ne tehdään proteiinijauheesta, mausteista ynnä muista aineksista. Ne ikään kuin vastaavat pähkinöitä, mutta ovat paljon halvempia. Ja niitä voi syödä niin kuin vaikka sipsien sijaan elokuvaa katsellessa tai välipalana tai sillai.

- Mitä teit viikonloppuna perjantaipäivästä sunnuntai-iltaan ja milloin näit viimeksi Aili Mäkilohkareen?

- Ööö, no eiks perjantai ollut jouluaatto? Mä olin pyytänyt sen päivän vapaaksi, kun mun piti mennä katsomaan mummoa Mikkeliin, mutta sitten tuli se kova lumipyry, niin en sitten mennytkään. Ja illan mä olin vanhempien luona joulua viettämässä. Lauantaina mä menin Tampereelle ja yövyin Tornihotellissa. Kävin joissakin baareissa. Sunnuntaina mä tulin kotiin ja olin siellä loppupäivän. Mun tekee aina mieli siivota kauheesti, kun mä olen ollut viihteellä. Mä asun tuolla Sointulantiellä rivitaloissa. Ailin mä näin varmaan torstaina. En mä muista ihan varmaks, kun sitä ei oo nyt näkynyt pitkään aikaan töissä paljoa.

- Kuinka hyvin tunnet Mäkilohkareet?

- En ollenkaan! En siis työn ulkopuolelta.

 

Seuraavaksi sisään saapui Ken, joka jäi seisomaan keskelle huonetta.

- Ole hyvä ja istu, viedään tämä alustava kuulustelu pikaisesti läpi kaikkien osalta.

- Minkä takia minua kuulustellaan? Minähän tässä olen uhri! Äitini on tapettu ja alkaa hirveä asioiden selvittely, hautajaiset ja kaikki. Tilinpäätöskin on kesken.

Ken veti henkeä ja katsoi minuun.

- En sitä paitsi ala keskustella täällä alaisteni kuullen, mikä takia hän on täällä?

- Me päätämme siitä asiasta, keitä täällä on paikalla. Vastaa kysymyksiin, niin saamme tämän nopeammin ohi, Ulla pysyi lujana ja Ken istuutui tuolille.

- Ken Kristopher Mäkilohkare. Ei ole kutsumanimiä. 34.

- Näin äitini viimeksi  joskus viikko sitten, en muista. Saavuin eilen illalla Leviltä, jossa olin kavereiden kanssa laskettelemassa koko viikon.

 - Minkälaiset välit sinulla oli äitisi kanssa?

- Hei, älkää viitsikö! Meillä oli erinomaiset välit! Ja mä en edes ole ollut täällä päinkään!

Terho Pääskynen saapui viimeisenä ja ilmoitti olevansa 33 vuoden ikäinen.

- Kamala tapaus! Voiko tämä olla totta? Miten meidän kaikkien työpaikkojen käy? Ai viikonloppuna? No kotona oman perheen, avovaimon ja 2-vuotiaan poikani kanssa. Perjantaina vietettiin jouluaattoa: lahjoja, jouluruokia, joulupukki kävi... Lauantaina käytiin jäällä kävelemässä ja sitten oltiin kotona, sunnuntaina avokin piti mennä käymään vanhemmillaan ja mä jäin Iiron kanssa kotiin.

 

4.

Sovimme Kenin kanssa, että lähden Ullan ja Mikan mukana käymään Kalevi Mäkilohkareen luona ja palaan sen jälkeen tekemään työni MoonNutsissa.

Kotvionniemessä meille avasi omakotitalon oven hauraan näköinen mies. Kalevi Mäkilohkare kertoi olevansa vakavasti sairas, iältään 71-vuotias ja viettäneensä jouluaaton sairaalassa.

- Tulin Kela-taksilla lauantaina kotiin.  Olin täällä kotona yksin sunnuntaihin asti, jolloin lähdin illalla käymään Muroleessa. Minun piti saada Ailin nimikirjoitus yhteen paperiin. Ja sitten näin sen… ymmärsin heti pihaan ajettuani, että jotain pahaa oli tapahtunut…

Pieni kyynel vierähti vanhan miehen silmäkulmasta poskelle.

- Muutimme Ruovedelle yhdessä pari vuotta sitten… tähän taloon. Melkein heti Aili muutti kuitenkin asumaan Muroleen mökille, jonka hänelle olin aiemmin ostanut. On sitä tässä ollut aikaa miettiä…

- Milloin näit Ailia viimeksi elossa?

- Hän on ollut hyvin kiireinen… on siitä kaksi-kolme viikkoa aikaa.

- Kauanko olette olleet naimisissa ja onko muita lapsia kuin Ken?

- Kolmekymmentäkolme vuotta ollaan oltu… Minulla on yksi poika aiemmasta liitosta. Aililla… en tiedä…

 

Jätimme väsyneen miehen rauhaan. Sain Ullalta kyydin työpaikalle ja valmistauduin aloittamaan päivän työt uudelleen.

- Onko täällä aina ollut näin vahvat suojamuurit? Ulla ihmetteli, kun palautti minut tehtaalle. En osannut sanoa, lupasin selvittää sen sekä kysellä muutenkin ihmisiltä lisää asioista.

Sali oli tyhjä, kun astuin sisään. Asetuin työpöytäni ääreen ja aloin selvittää päivän lähteviä tilauksia. Kun olin pari tuntia pakannut niitä, Joni astui sisään, vilkaisi ympärilleen ja tuli luokseni.

- Hitto, mikä tapaus. Miksi sä siinä olet mukana? hän kysyi suoraan tapaansa ja katsoi minua syvälle silmiin.

Tunsin Jonin muutaman vuoden takaa edellisestä työpaikastani. Tiemme erosivat kuitenkin sen yrityksen ajauduttua konkurssiin ja Jonin lähdettyä hoitamaan äkillisesti sairastunutta äitiään Rovaniemelle. Sen jälkeen tapasimme sattumalta täällä MoonNutsissa.

- Opiskelen poliisiammattikorkeakoulussa toista vuotta. Minulla olisi alkanut työharjoittelu rikostutkimusosastolla ensi viikolla, joten Ulla ja Mika ottivat minut tähän tehtävään mukaan.

- Ei vitsi, sinä skoudena! No kyllä sulla siihen poweri riittää, mutta enää et sitten vissiin ajele kaikkien peltipönttöjen kameroita vilkkumaan, Joni nauroi.

- No joo… täytyy yrittää parantaa tapojaan, nauroin itsekin.

- Mitä sä muuten ajattelet tästä tapauksesta? kysyin heti perään.

- Neiti Etsivä heti vauhdissa, Joni totesi silmissään huvittunut pilke.

- Raha.

- Mitä?

- Rahasta se johtuu. Kalevilla on tilillä kai liki miljoona euroa. Lisäksi sillä on kiinteistöjä tuon Kotvionniemen lisäksi Tampereella, Muroleessa, kesäasunto Marbellassa, huvila Levillä… Tai oli, sillä Aili on ilmeisesti keplotellut niitä omiin nimiinsä. Eikä pelkästään hän, vaan myös Ken, jolla ilmeisesti on omistuksissaan Tampereen ja Levin kiinteistöt.

- Mistä sä tiedät?

- Mun eksäni tapaili Kenin kaveria sen jälkeen, kun me erottiin. Se kertoi mulle just näitä, kun kävin jouluna Tampereella ja se kuuli, että olen aloittanut työt täällä.

- Ei siellä Kalevin luona näyttänyt mitenkään erikoisen vauraalta.

- Ei kai, kun Aili kuulemma vei arvomattoja myöten sisustusta Muroleeseen, tappeli Kenin kanssa pöytäkalustostakin tyyliin, että toinen veti toisesta päästä… että kumpi saa sen.

- Haaskat raadolla! Paitsi ettei Kalevi mikään raato ole! Miten se suostuu?

- On kuulemma niin hyväntahtoinen ja kiltti mies.

-Eli oisko sun mielestä Ken murhaaja? Sehän oli koko viikon Levillä. Mutta miksi Aili? Kalevillahan ne rahat on.

- Mä kuulin, että Kalevi olisi vihdoin saanut tarpeekseen ahneesta vaimostaan ja olisi vaatinut avioehtoa. Olisi siten saanut jotain jätettyä vanhemmalle pojalleenkin. Mutta nyt se ei varmaan ehtinyt toteuttaa sitä.  Ja Ailihan oli vielä nuori Kaleviin nähden, 56, ja energiaa uhkuva. Kalevi nyt kuolee kohta muutenkin, sitten molempien omaisuus jää Kenille, Joni sanoi.

 

5.

Avasin lounastunnilla evässalaattirasiani ja toisen rasian, jossa oli kolme keitettyä kananmunaa. Istahdin Marin viereen taukohuoneessa ja aloin syödä lounasta. Muita ei näkynyt. Joni oli lähtenyt viemään tilauksia kauppoihin ja Terho sanoi käyvänsä kotonaan. Ken ei koskaan syönyt muiden kanssa.

Mari oli kalpea ja tuijotti eteenpäin tyhjin silmin.

- Mitä sä ajattelet tästä? kysyin.

- No… varmaan terveellistä, mutta eiks noissa ole aika paljon kolesterolia?

- Ai? Eikun tarkotin tota Ailin kuolemaa…

- Ihan hirveää Tiina, ai anteeksi, Hessu, mä en muista sitä millään, kun sä oot niin harvoin ollu täällä. Eikö sua haittaa, että sua kutsutaan miehen nimellä? Mistä se on tullut?

- Lapsena olin aika raisu leikeissäni ja halusin aina olla poliisi ja pidättää kaikki. Kai se siitä ja sukunimestäni Heiskasesta on muotoutunut. Sillai mua on kutsuttu ihan aina.

- Ja nytkö sä opiskelet poliisiksi? Sä sitten saat sen, mitä olet halunnut, saat jahdata rosvoja.

- Kuka sun mielestä olisi vihannut Ailia niin paljon, että olisi halunnut tappaa sen?

- Ei kukaan! Miksi pitäis ikinä tappaa ketään?

- Perhe on ainakin pois suljettu, kun Ken oli Lapissa ja Kalevi on niin sairas, että pääsee kulkemaan vain kepillä. Vaatii jonkin verran taitoa ja voimia viritellä sellainen ansa, sanoin.

- Kepillä? Ei se ainakaan lauantaina keppiä käyttänyt. Näin, kun se käveli Hämeenkadulla ihan reippaaseen tahtiin.

 

Pohdin lounaan jälkeen, miten pääsisin luontevasti Terhon puheille. Emme olleet juuri jutelleet aiemmin. Ken tuli keskeyttämään työni ja käski huoneeseensa.

- Meillä ei ole enää tarvetta jatkaa työsopimustasi, koska työt ajetaan alas ja tehdas suljetaan. Olet ollut vain kiireapuna, eikä sinulle ole luvattu töitä sen enempää. Voit lopettaa saman tien. Terho jatkaa pakkaamista oman työnsä ohella sen aikaa, kun tilauksia on luvattu toimittaa, Ken ilmoitti.

- Okei. Otan tavarani ja lähden. Käyn kertomassa Terholle, mihin jäin. Sä et sitten vissiin aio jatkaa tätä yritystä?

- Tätäkö? En todellakaan! Minä tähtään paljon isompiin bisneksiin.

- No nyt sulle tosiaan avautui siihen mahdollisuudet.

- Kuule neiti näsäviisas, pidä vaan surkeat mielipiteesi ihan itselläsi! Voit lähteä.

 

Menin keittiöön pakkaamaan eväsrasiani ja näin siellä Terhon, joka valmisti juuri taikinaa.

- Aikamoista tahnaa… mitä kaikkea tohon oikeesti tulee?

- En saa kertoa, se on liikesalaisuus.

- Ei sillä taida enää olla väliä, sillä Ken just ilmoitti, että pulju suljetaan. Mä joudun lähtee nyt heti, ja tulinkin kertomaan sulle, että mihin jäin. Sä kuulemma jatkat siitä.

- Ai suljetaan. Voi ei, mistä mä löydän töitä nyt tähän aikaan, Terho murehti.

- Leenakin on raskaana… ja vielä edellisestä hoitovapaalla. Taloyhtiö aikoo teettää putkiremontin, minkä takia pitäis siirtyä jonnekin muualle muutamaksi kuukaudeksi asumaan… Osuuspankki ei ole vastannut kahteen kuukauteen mitään, vaikka olen jättänyt sinne lukuisia soittopyyntöjä… mitäs niitä pienen ihmisen murheet kiinnostavat!… Pakko olisi sopia lainasta…

Yleensä niin rauhallinen Terho näytti ahdinkoon joutuneelta eläimeltä.

- Jospa tää nyt vielä jonkun aikaa toimisi, ehdit miettiä vielä… pääsetkö katsomaan sen työlistan tuonne mun työpöydälle?

- Joo… odota pari minuuttia, että saan tän valmiiksi. Hitto! Terho tiputti kauhan kädestään lattialle.

- No ihan sama enää sitten, voin mä sulle kertoa, ihan kauheeta sekin… siis oikeesti… näihin mukapähkinöihin jauhetaan jotain kiinalaisia toukkia. En mä enää ois halunnutkaan tehdä tätä työtä, siis tosi pelottavaa mun mielestä, kun just ollaan kaksi vuotta kärsitty koronasta. Nää nimittäin tulee jostain suoraan Ailille, tuskin näitä on Suomessa edes tutkittu.

- Hyi hitto, eikö kukaan muu tiedä?

- Mari ja minä vain, ja meidät pakotettiin allekirjoittamaan vaitiololupaus. Mutta ethän sä puhu kenellekään? Mun oli pakko nyt kertoa, kun kaikki tuntuu kaatuvan päälle.

Terho nieleskeli itkuaan, keskittyi vaivaamaan taikinan loppuun ja lähti kanssani saliin. Otin puheeksi pikkujoulun, jonka Aili oli järjestänyt kaikille työntekijöille ennen joulua.

- Haluaisin niin kovasti kaiken vain palautuvan ennalleen… jonnekin pari vuotta taaksepäin, kun Leena odotti Iiroa… tiesitkö Hessu, että Mari on oikeasti Ailin lapsi?

- En! Eivätkö Marin vanhemmat asu Sointulassa?

- He ovat adoptoineet Marin. Asiasta ei tiedä juuri kukaan minun ja Marin lisäksi. Mari kertoi siitä minulle pikkujouluissa. Aili oli tullut salaa raskaaksi toiselle miehelle ja sitten hänelle tuli ”pitkä työmatka Yhdysvaltoihin”… hän kävi siellä synnyttämässä ja palatessaan Suomeen antoi lapsen pois. Edes Kalevin ei oleteta tietävän asiasta…

 

6.

Ajoin tiistaina aamulla Keski-Suomen poliisin rikostutkintayksikköön, jossa Ulla oli minua vastassa. Hän kertoi, että Ken oli haettu tarkempiin kuulusteluihin, koska tämä oli valehdellut. Ken olikin saapunut Leviltä jo lauantai-iltana eikä vasta sunnuntaina. Myös Mari oli pyydetty laitokselle aamusta antamaan tarkempi selvitys, miksi hän oli väittänyt, ettei tunne Mäkilohkareita. Kaleviakin aiottiin kuulustella lisää.

Tässä jutussa oli valehdellut moni.

Ken oli vaikein kuulusteltava. Hän ei kommentoinut mitään. Vasta, kun hän ymmärsi, että hänet voidaan pitää kuulusteluissa tarvittaessa päiviä, hän avautui.

- No hyvä on. Kyllä tulin jo lauantaina illalla, mutta ajoin suoraan ystäväni luokse Tampereelle.

- Ja tämä ystävä varmaan todistaa sen?

Ken oli hiljaa.

- Mikä hänen nimensä on?

- Tämä tieto ei saa vuotaa täältä mihinkään, Kenin äänensävy alkoi olla jo aneleva.

Lopulta hänen oli pakko myöntää, että hän oli tavannut erästä julkisuuttakin saanutta taiteilijamiestä, että he olivat itse asiassa seurustelleet jo jonkun aikaa. Kulisseissa Ken halusi silti pysyä rehvakkaana heteromiehenä, sillä hän pelkäsi suhteensa toiseen mieheen koituvan bisnesverkostonsa kasvattamisen esteeksi.

Ken oli viettänyt Tampereella yönsä, mutta saapunut sinne vasta illalla. Matkalla hän olisi ehtinyt käydä Muroleessa virittämässä ansan.

Mari itki odotushuoneessa. Hän kertoi, kuinka oli saanut itse tietää oikeasta äidistään sattumalta, kun adoptiotoimistosta oli lähetetty hänelle vahingossa vääriä papereita. Tietoonsa hän oli saanut asian vasta joulukuun alussa. Asia oli järkyttänyt häntä suuresti, koska hän rakasti kasvattivanhempiaan ja verisukua oleva äiti osoittautui ”kamalaksi ihmiseksi”.

- En halunnut kenenkään muun tietävän. Olin juuri kuullut asiasta, kun tuli ne pikkujoulut… ja sitten minulle tuli tarve puhua jollekin ja avauduin Terholle. Hän on niin luotettava ja kiltti, että se asia vain purkautui sisältäni.

Kaleville Ulla soitti ja kyseli puhelimessa tarkemmin lauantain tapahtumista. Kalevi kertoi siirtyneensä suoraan Taysista Kela-taksilla kotiinsa, aivan kuten oli jo aiemmin sanonut. Hän myös kertoi, että hänellä on kaksoisveli, joka asui Tampereella ja jota on varmaan luultu häneksi.

 

7.

Istuin illalla Kievarissa oluella, kun Joni tuli sisään ja istahti saman pöydän ääreen.

- Joko Neiti Etsivä on ratkaissut tapauksen? Simsalabim! Ja murhaaja on herra X, joka oli Ailin salarakas sekä kaikkien tietämättä Niuvanniemestä karannut psykopaatti!

En voinut olla nauramatta Jonin iloista energiaa pursuavalle olemukselle. Joni tilasi ison oluen ja alkoi muistella pikkujouluja.

- Jos se murhaaja oletkin sinä! Sait ihan varmasti tarpeeksesi siitä, miten Aili kohteli sinua siellä, Joni sanoi ja tuijotti tiukasti silmiini.

Mieleeni palasi se, kuinka Aili oli pikkujoulupuheessaan nolannut ja nöyryyttänyt minua kaikkien kuullen.

- Ei se kivalta tuntunut, mutta ei sellaisen takia tapeta… ja mä nyt en voisi tappaa edes hiirtä, saati ihmistä. Vaikka joskus tuntuu, että jotkut kyllä ansaitsisivat hitaan ja kivuliaan kuoleman…

- Joo, tuskin tässä tapauksessa kukaan jää suremaan.

Vilkaisin Jonia terävästi.

- Mitä tarkoitat?

- Aina perseessä kiinni, ja taputtelemassa. Pakko oli sietää sitä, kun olin töissä, enkä viitsinyt alkaa metelöidä. Ei mies voi sanoa, jos nainen ahdistelee! Se on sellainen miesten häpeä, Joni uskoutui minulle oluen siivittämänä.

Sain kuulla, että Aililla oli tapana flirttailla nuorille miehille, jopa suorastaan ahdistella. Pikkujouluissa Aili oli ulkona käynyt suoraan kiinni Jonin haaraväliin, mutta siellä Joni oli heti tehnyt selväksi, ettei se peli enää vetele.

- Mä taidan lähteä vielä vähän kävelemään, sanoin.

- Tosta urheilusta on tullut sulle pakkomielle. Mä ainakin otan vielä toisen tuopin, Joni totesi ja tilasi samanlaisen.

Lähdin pimeään. Mukanani ei ollut taskulamppua eikä heijastinta, mutta täysikuu pilkahteli välillä pilvien takaa ja valaisi lumen peittämää maisemaa. Lumesta raskaat oksat nousivat korkealle tienvieren kuusikossa ja heittivät synkkiä varjoja tielle. Lumi narskui jalkojeni alla. Tunsin, että ratkaisu oli aivan lähellä. Otin kännykkäni ja soitin Ullalle.

- Luulen keksineeni sen, tai minulla on vahva epäilys! Sain tietää, että… Kuulin lähestyvän auton moottorin kehräyksen, renkaiden ulvonnan ja kiihtyvän vauhdin… hyppäsin lumiseen ojaan, mutta liian myöhään. Sain osuman, tunsin viiltävän kivun reidessäni ja musta verho laskeutui ja pimensi kaiken.

8.

Havahduin sairaalassa siihen, että mustasilmäinen ja tummaihoinen lääkäri nosteli silmäluomiani. Yritin kysyä, missä olen, mutta sain vain kähistyä heikosti sanan vettä. Samalla päähäni iski salama ja suljin hetkeksi silmäni tuskasta.

- Hei, onpas hienoa nähdä sinut taas elävien kirjoissa, Ulla pyyhkäisi sisään vauhdilla.

Hän kertoi, että oli työparinsa kanssa saanut erikoisluvan saapua sairaalaan, vaikka koronarajoitukset olivat edelleen voimassa eikä vierailijoita yleensä hyväksytty.

- Parini tulee kohta. Hän kysyy Heiskasta, päästäkää hänet sisään! Ulla komensi lääkäriä, joka kertoi minulle minun saaneen vakavan aivotärähdyksen sekä hiusmurtuman reiteen, mutta paranevan loistavaa vauhtia.

- Oikein hyvä. Kohta olla terve, lääkäri hymyili leveästi ja nyökkäili poistuessaan.

Yritin itsekin hymyillä. Sain jo nieltyä vähän vettä.

- Olit oikeassa Hessu. Tai oletan niin, puhelusi jäi kesken auton törmättyä sinuun, mutta Terhoa varmaan tarkoitit?

- Kyllä. Arvasin, kun Joni kertoi… Terhon kasvot… Vaikenin.

- Älä suotta puhu. Pääasia, että olet kunnossa, kerron sinulle yksityiskohdat, Ulla sanoi.

- Terho on otettu kiinni ja hän tunnusti heti. Hän oli ajautunut elämässään tiukkaan taloudelliseen ja henkiseen ahdinkoon. Hänellä oli ollut pieni ravintola-alan yritys, joka meni nurin ensimmäisenä koronavuonna.  Toiminimellä toimineelle miehelle jäi isot velat. Työ MoonNutsissa tuntui ensin onnenpotkulta, mutta Aili Mäkilohkare oli iskenyt silmänsä Terhon komeisiin, mieheksi kauniisiin kasvoihin ja ahdistellut tätä pitkin vuotta. Pikkujouluissa hän oli loppuillasta Terhon sanojen mukaan juottanut Terholle jotain, mikä oli saanut Terhon lankeamaan ansaan. Sitten alkoi kiristys: jos et suostu pieniin leikkeihin silloin tällöin, perheesi saa nähdä ottamani kuvat…

Terho oli pistäytynyt ”kaverillaan” joulupäivänä, tai niin hän oli kotiin ilmoittanut. Sitten hän oli ajanut Muroleeseen päässään vain yksi ajatus, että etsii ne kuvat, kun Aili on poissa mökiltä. Kuvia ei ollut löytynyt, joten hän oli päätynyt lopulliseen tekoonsa, kun oli nähnyt sisällä alasimen. Vaijerit olivat Terhon autosta, ja niistä on jo löydetty teknisissä tutkimuksissa auton verhoilun kuituja.

Samassa toinen poliisi saapui sisään.

- Joni! henkäisin.

Ulla ja Joni hymyilivät.

- Tehtiin tällainen järjestely, että Joni pääsi tänne käymään. Hän itse asiassa vaati sitä niin, että annoin lopulta periksi. Oli sitä paitsi täysin Jonin ansiota, että sinut saatiin niin nopeasti hoitoon.

- Lähdin sittenkin sieltä Kievarista sun perääsi kävelemään eli sä olet mulle nyt yhden ison oluen pystyssä, Joni virnisteli.

- Luulen, että voit saada vaikka kaksi, kähisin liikuttuneena.

Tunsin Jonin ison lämpimän käden sulkeutuvan rauhoittavasti käsieni ympärille.