Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2020.

Sattumia vai suunnitelmia: 1. osa

Kuva
 Sattumia vai suunnitelmia? Siinä oli aivan liian monta sattumaa. Kaikki alkoi, kun yllättäen sain kirjeen ystävältäni Rauno Rajakorvelta, vaikka emme kahteen vuoteen olleet pitäneet minkäänlaista yhteyttä. Vielä hämmästyttävämpi oli kirjeen sisältö. Hän näet esitti siinä tekosyyn, jonka nojalla minun pitäisi pyytää häntä tulemaan Ruovedelle kesä-heinäkuun ajaksi. Todelliseksi syyksi hän luottamuksellisesti kertoi, että oli salaa vaimoltaan vuokrannut paikkakunnalta kesämökin ja halusi kenenkään häiritsemättä viettää siellä laatuaikaa rakastajattarensa kanssa. Hänen neuvonsa mukaan poltin tuon kirjeen ja lähetin hänelle tulokutsun sähköpostina. Kerroin siinä, kuten hän oli pyytänyt, että täällä oli työn alla kesällä esitettävä kansanooppera, jonka yhteen soolo-osaan kipeästi tarvittaisiin pätevää tenoria. Sen esittäjäksi jo valittu tähtilaulaja oli näet äkillisesti sairastunut. Tekosyy oli oivallisesti valittu. Laulu oli Raunon intohimo ja hän viihtyi m