Jännityspiirin jatkokertomukset

  En katsonut aiheelliseksi ahdistaa Raunoa enempää kysymyksilläni, koska uskoin kuulleeni jo oleellisen. Alkavasta pisaroinnista huolimatta otin polkupyöräni ja lähdin polkemaan takaisin kirkonkylälle. Kiireeni oli kuitenkin turhaa, sillä muut eivät olleet osaltaan juurikaan päässeet eteenpäin. Seija metsästi yhä tietoja Villen Turun ajasta ja tiedot tutkittaviksi lähetetyistä esineistä viipyivät.  Viikko vierähti ja toinen alkoi ennen kuin rikosten vyyhti alkoi selviytyä. Ensimmäinen tieto oli se, että Ville-Kalle Östby oli todellakin suomentanut sukunimensä Itäkyläksi ja käytti vain toista etunimeään Villeä. Mutta ei tässä kyllin. Turun pankkiryöstön aikoihin free lance -näyttelijänä leipänsä ansainnut Ville-Kalle oli ollut pitkiä kausia                                                             työttömänä ja pariin vuoteen vain satunnaisissa pätkätöissä.  –Ja arvatkaapas mitä? täräytti Seija selontekonsa lopuksi, kun taas olimme koolla yhteisessä tilannepalaverissa.

  Nyt meillä oli jo niin paljon uusia asioita koossa, että ehdotin, että jatkaisimme keskustelua virastotalossa sijaitsevalla poliisiasemalla ja menisimme sitten sieltä yhdessä aamiaiselle, kun kello olisi niin paljon, että Liera avaisi ovensa. En muistanut, että se olisi koko sunnuntaipäivän kiinni.  Seija ehti poliisiasemalle ennen meitä. Kävimme läpi uusimmat tutkimustulokset ja sovimme, että Seija jatkaisi Villen menneisyyden ja eritoten Turun ajan selvittelyä. Pekka ottaisi tarkempaan tarkasteluun J.R.:n ja Pamelan toimet ja minä taas jututtaisin Raunoa ja yrittäisin selvittää, oliko hänellä ja Pamelalla muuta yhteistä kuin petipuuhat.  Palaverin jälkeen ruokapaikka löytyi yläkylältä. Syötyämme pizzat aloin polkea Mustajärven suuntaan Raunon huvilalle, jonne tiesin taksin hänet iltayöstä kuljettaneen. Rauno oli ryyppäämisensä jälkeen herkässä mielentilassa ja halusi avautua minulle, parhaalle ja luotettavimmalle ystävälleen, kuten hän sanoi.  –Minulla on ollut huon