Tekstit

5. osa

Polkeminen oli yhtä tuskaa. Olin huoltanut pyörän toukokuun alussa ja tehnyt muutamia pitkiä lenkkejäkin, mutta sitten pyöräily oli jäänyt vasemman polven kipeydyttyä. Vielä tänään ei autoa luvattu takaisin, sillä varaosia oli kuulemma tilattava, joten pyörällä oli pärjättävä ainakin pari päivää. Pitipä sen pahuksen auton juuri nyt hajota. Vastahan se tuli katsastettua ilman yhtäkään huomautusta.
Eilen olin vielä autoillut Haapasaareen, jonne Ville oli perheineen majoittunut. Hän oli varannut ison ja hyvin varustellun mökin kesä-heinäkuuksi onneksi jo hyvissä ajoin, sillä helteen myötä mökit olivat täyttyneet nopeasti. Yllätyksekseni telttailijoitakin oli runsaasti ja Villeltä kuulin, että osa jalohaikarapariskuntaa puolustavista luonnonsuojelijoistakin oli leiriytynyt alueelle. Haapasaaresta pääsi Pyynikkilään nopeasti soutuveneillä, joita lintuaktivistit olivat vuokranneet.

Puhelimen pirinä katkaisi mietteeni juuri, kun olin kääntynyt Pappilankulmantielle. Soittoäänestä, miellyttäväst…

4.osa

Ärähdin, kun iskin sängystä noustessani jalkani naapurin kissaan, joka oli taas livahtanut sisälle asuntooni. Viimeaikaiset painostavat helteet olivat saaneet minut nukkumaan terassin ovi auki, mutta sen seurauksena heräsin jo kolmantena aamuna tämän värikkään seuralaisen vierestä. – Haloo! tiuskaisin hieman liiankin tylysti kännykkääni samalla kun seurasin äkillisestä herätyksestä loukkaantuneen kissan ylpeän näköistä vetäytymistä ulos. – Hei, kuule! Tule äkkiä tänne, Ville huohotti puhelimeen. – Täällä on katastrofi! En tiedä, mitä pitäisi tehdä… ja kun olet poliisikin… sano sinä! Voi, hyvä jumala, tämä on kamalaa! Sain sen verran ymmärrystä hätääntyneen Ville puheista, että hän soitti kesäoopperan paikasta Pyynikkilästä, ja että minun olisi saavuttava paikalle mieluummin jo eilen, siis heti! Kirosin pukeutuessani. Olin eläkkeelle jäätyäni alkanut nauttia leppoisammista aamuista. Mieleeni tulivat väkisinkin poliisin työssä viettämäni vuosikymmenten kiireiset aamut ja etenkin äkkilähdöt ö…

3.osa

Für Elise alkoi soida kello seitsemän aamulla. Olin kesäkuun aikana oppinut vihaamaan tuota soittoääntä, se tiesi valituksia. Hankkimalla Rauno Rajakorven kesäoopperan solistiksi olin rivijäsenenä järkyttänyt paikallisen Oopperan Ystävien Yhdistyksen herkkää hierarkiaa ja henkistä tasapainoa. Kesätapahtuman tuottajaksi valittu läksi ovet paukkuen virastaan ja yhdistyksen virkapuhelin ja tuottajan titteli tuotiin minulle – kun kerran luulen osaavani asioita järjestellä. Mikäs siinä, olin ajatellut, onhan tässä joutilasta aikaa, eläkeläisellä. Aluksi kaikki sujuikin jouhevasti. Roolit täyttyivät, mainoksia laadittiin ja pidin huolta, että harjoituksissa oli kahvetta ja pullaa tarjolla. Pilviä alkoi nousta kesätaivaalle, kun viikko Rauno Rajakorven tulon jälkeen saapui hänen kesälemmittynsä Pamela Aarettila. Olin odottanut, että Rajakorven rakkauden kohde olisi ollut hänen fani-kerhonsa tyypillinen jäsen, keski-ikäinen ja jakkupukuinen. Pamela ei ollut mitään noista, hän oli…

2. osa