Rikosuutiset-lehti

 

Rikosuutiset–lehti

 Villellä, Kallella, Jaskalla ja Reiskalla oli elokuun toisella viikolla Monitorilla tasan yksi keskustelun aihe: Pertti Viuhkavaaran eli Viuhkiksen murhan selviäminen. Aamulehti oli jo alkuviikosta uutisoinut syyllisen löytymisestä ja Ruovesi-lehti kertoi siitä vähän tarkemmin torstaina ilmestyttyään. Nettilehden tai keskiviikon digitaalisen näköislehden lukeminen ei porukan elämäntapaan kuulunut.

Kun oli edetty syyskuuhun olivat kumppanusten puheenaiheet Monitorilla runsastuneet ja monipuolistuneet. Viuhkiksen tapaus oli heidän jutustelussaan painunut taka-alalle ja siihen palattiin vain silloin, kun puskaradiossa tai muualla oli asiasta esitetty jotain uusia tietoja tai väitteitä.

Yhtenä aamuna Kalle oli porukan tavatessa tavanomaista vaiteliaampi ja hajamielisempi. Lopulta hän ei enää malttanut mieltään, vaan kyllästyneenä muitten löpinöihin läiskäytti pöytään Rikosuutiset-lehden ja sanoi:

–Katsokaas pojat tätä! Tässä kerrotaan kaikki oleellinen Viuhkiksen kuolemaan liittyvistä asioista!

Sitten hän alkoi lukea ääneen:  

 ”Saamiemme tietojen mukaan ns. koiramurhasta epäilty Veikko Viitahauta on poliisikuulusteluissa tunnustanut osallisuutensa aikaisemmin kesällä Ruoveden Virastotalon alapihalla tapahtuneeseen surmatyöhön.

Niille lukijoille jotka eivät ole tutkimusta seuranneet, kerrottakoon, että Ruovedeltä kesäkuussa ammuttuna löytyneen liikemies Pertti Viuhkavaaran poliisitutkimuksien eri vaiheisiin on liittynyt huomattava määrä koiria ja koiranomistajia.”

 –Susista siinä ei puhuta mitään, kukahan senkin huhun lienee pannut liikkeelle? keskeytti Kalle lukemisensa.

–Sudet saavat siis synninpäästön ja voivat jatkossakin vapaasti pelotella metsissä marjastajia ja sienestäjiä sekä hätyytellä metsästäjien koiria, kommentoi Jaska.

–Mainitaanko siinä jutussa, että se oli Mimmi ja hänen koiransa Lurkki, jotka antoi ratkaisevan vihjeen syyllisen kiinnisaannissa? Mimmihän on salapoliisitaidoillaan kylällä rehvastellut, puuttui Reiska keskusteluun.

–Mimmin puheet voidaan ottaa Mimmin puheina, arveli Ville. – Eiköhän se ollut ammattitaitoinen poliisityö, jolla rikos ratkaistiin. Mutta jatkahan Kalle lukemistasi!

Kalle rapisutti kotvan aikaa lehteä, löysi sitten oikean kohdan ja alkoi lukea:

 ”Teosta epäillyn Veikko Viitahaudan pidätys sujui ilman väkivaltaa, poliisi löysi tajuttoman Viitahaudan hänen vuokraamaltaan kesäasunnolta. Viitahauta vietti kaksi päivää Taysissa toipumassa alkoholimyrkytyksestä ja on sen jälkeen ollut kuulusteltavana Tampereen poliisin suojissa.”

 –Onko siinä jutussa mainittu motiivia? Ryyppykavereitten Reimannin ja Matikan kanssa olisi saattanut syntyä sanaharkkaa, joka olisi voinut kääntyä väkivallaksikin, mutta ei heistä ampujiksi olisi ollut. Miten lie tuon Viitahaudan laita? Mikä täytinen sai hänet tarttumaan pyssyyn? Selviääkö se Rikosuutiset-lehden jutusta?  

–Kyllä selviää, myönsi Kalle ja jatkoi lukemistaan:

 ”Vahvistamattomien lähteiden mukaan Viitahauta on kuulusteluissa kertonut löytäneensä Pomo–nimisen, näyttelyissä palkitun saksanpaimenkoiransa kuolleena ja tienneensä Pertti Viuhkavaaran ajaneen koiran ylitse autolla. Tapahtuneesta kiihtyneenä Viitahauta oli lähtenyt autollaan tavoittamaan Viuhkavaaraa, jonka tiesi menneen Ruoveden keskustassa sijaitsevaan Hotelli Lieraan. Mainittakoon, että uhri ja tekijä olivat tapahtuma-aikana voimakkaasti alkoholin vaikutuksen alaisia.

Saavuttuaan Ruoveden Virastotalon luo oli Viitahauta soittanut Viuhkavaaralla ja vaatinut häntä rakennuksen alapihalle selvittämään tapahtunutta.

Viuhkavaara oli hetimiten saapunut hotellista ulos ollen humalassa ja rehennellyt tekemillään kaupoilla. Viitahaudan kysyessä selitystä koiran kuolemaan oli Viuhkavaara uhannut haastaa hänet oikeuteen, koska irrallaan ollut koira oli kolhinut hänen autoaan ja hänen yrittäessä auttaa loukkaantunutta koiraa, oli se purrut häntä ranteeseen eikä irrottanut otettaan ja siksi Viuhkavaaran oli ollut pakko lyödä koira kuoliaaksi.

Viuhkavaara oli lisäksi kertonut, että koska hänellä oli ollut kiire liikeneuvotteluun ja aikaa oli mennyt hänen jouduttuaan sitomaan koiran puremasta aiheutunutta vammaa huvilallaan, joten hänellä ei ollut aikaa ilmoittaa koiran kuolemasta. Viuhkavaara oli myös sanonut, että hänellä olisi nyt varaa ostaa vaikka kymmenen uutta rakkia Viitahaudan vaivoiksi.

Viitahauta kertoo sanavaihdon heidän välillään kiihtyneen ja johtaneen siihen, että Viuhkavaara on lyönyt häntä kasvoihin ja tönäissyt kumoon. Pelätessään fyysisesti vahvemman Viuhkavaaran jatkavan pahoinpitelyä oli Viitahauta hakenut vieressä olevasta autostaan Ruger-merkkisen 22 kaliberisen revolverin, minkä hän kertoo vahingossa lauenneen ja surmanneen häntä kohti lähestyneen Viuhkavaaran.

Kysyttäessä aseesta kertoi Viitahauta, että se oli hänellä autossa, koska hän oli käynyt Pappilankylän ampumaradalla harjoittelemassa ja samalla opettamassa Pomo-koiraansa sietämään laukausten ääniä.

Kysyttäessä, miksi Viitahauta jätti ilmoittamatta vahingonlaukauksesta ja pakeni paikalta, hän kertoo niin aikoneensa tehdä, mutta oli hätääntynyt, kun paikkaa lähestyi joku henkilö koiran kanssa. Viitahauta kertoo piiloutuneensa autoonsa, eikä itsekseen puhunut vanhus ollut häntä huomannut. Jonkun aikaa vanhuksen poistumisen jälkeen oli Viitahauta ajanut autollaan pois paikalta peläten vanhan naisen soittaneen poliisin paikalle ja ettei häntä uskottaisi tapahtumien kulusta.

Rikosuutiset-lehden saamien tietojen mukaan Veikko Viitahauta on siirretty tutkintovankeuteen Kylmäkosken vankilaan odottamaan asian käsittelyä oikeudessa.”

 –Viuhkiksen tapaus on nyt siis loppuunkäsitelty. Jäljellä on enää oikeudenkäynti, mutta se lienee pelkkä läpihuutojuttu, arveli Jaska.

–Onkohan aivan noinkaan. Rikosuutiset-lehden mukaan Viitahauta oli käynyt ampumaradalla opettamassa koiraansa sietämään laukausten ääniä. Paukuttelu ampumaradalla haittaa jopa Pyynikkilän kesäteatterin näytelmäesityksiä. Rikospaikalta ei kuitenkaan kukaan todistaja ole missään vaiheessa sanonut kuulleensa pamausta. Tästä voisi päätellä, että kuolettava laukaus päähän oli ammuttu aseella, jossa oli äänenvaimennin, muistutti Reiska.

–Vahingonlaukaus ei siis voi tulla kysymykseen, joten kysymyksessä on joko Viitahaudan tekemä harkittu tappo tai peräti murha, täydensi Ville.

–Niin, eikä ampujakaan välttämättä ole se Viitahauta. Sehän voisi olla vaikkapa se hyypiö, jota Viuhkis lähti tapaamaan Lieraan, totesi Kalle. –Tuossa tilanteessa itsensä ampujaksi uskova humalainen riidanhaastaja oli helppo lavastaa syylliseksi. Voi olla, että ilman hänen väliintuloaan Viuhkis olisikin teloitettu hotellihuoneessa.

–Pitäisiköhän meidän kertoa tästä huomiosta poliisille? mietti Reiska.

–Jos minä olisin 30 vuotta ja Kalle 40 vuotta nykyistä nuorempia ja tekin kaksi vielä työikäisiä, meidät saatettaisiin ottaa vakavasti. Nyt poliisi pitäisi meitä salapoliiseiksi ryhtyneinä ukonhupakkoina, joiden puheilla ei tarvitsisi panna mitään painoa. Onhan heillä jo käsissään teon tunnustanut tappaja, pohdiskeli Ville.

–Jäljelle jää siis vain yksi mahdollisuus. Vinkkaamme asiasta kirjaston jännityslukupiiriläisille. Hehän ratkovat novelleissaan ja jatkokertomuksissaan tätäkin kimurantimpia rikoksia, totesi Jaska.

–Kirjasto aukeaa yhdeltä. Ehdimme sitä ennen vielä juoda kupilliset kahvia ja pohtia kuka ja miten asian kirjaston naisille esittää, ehdotti Kalle.