Jännityspiirin jatkokertomukset

  ”Jollain tavoin tutulta hän vaikuttaa”, totesi Selma, kun olin näyttänyt hänelle koululaisten ottamat videot sekä lasten pukkikiertueesta ottamia kuvia. Selma kuitenkin halusi varmistua epäilyistään ennen kuin lähtisi ketään nimeämään. Hän kaivoi esiin kalenterinsa, johon hän oli merkannut talvikaudella tiedossa olevat teatterien esitysajat.  Otsa rypyssä Selma tarkasteli merkintöjään ja sanoi sitten, että viimeistään helmikuun toisen lauantain jälkeen hän tietäisi, olisivatko hänen epäilynsä oikeita. Tuolloin oli tiedossa yhden lähikunnan teatteriyhdistyksen talvinäytelmän ensi-ilta. Sitä ennen hän katsoisi parin muun teatterin esitykset varmistaakseen, ettei joulupukkina kierrellyt mies ollut niissä mukana.  ”Ensi-illan jälkeisenä pyhänä käyn yhden tuttuni syntymäpäivillä naapurikunnan alueella ja illalla tutkin toiminnantarkastajan ominaisuudessa kahdenkin yrityksen kirjanpitoa. Maanantaina aamupäivällä minulla on vapaata. Tule silloin käymään vaikkapa aamukahville.

  Kun olin saanut pyytämäni kuva-aineiston kokoon, kutsuin jännityslukupiiriläiset kotiini tutkimaan saalistani ja vertailemaan kuvia keskenään.  Meidän ei tarvinnut katsella kuvia kovinkaan kauan, kun teimme ensimmäisen tärkeän huomion. Paavolla oli lastenjuhlassa pieksut jalassaan, mutta talokierroksella olevalla joulupukilla huopatossut. Muilta osin asu oli tismalleen sama.  Johtopäätös tästä oli helppo. Paavo oli puhunut totta. Valejoulupukilla oli samanlainen ruumiinrakenne kuin Paavolla, joten tämän pukinpuku oli hänelle sopiva. Mutta hänellä täytyi olla suurempi jalka, minkä vuoksi hän ei voinut käyttää Paavon pieksuja.   Varkauksien toteutustapa taas oli tältä pohjalta helppo arvata. Samaan aikaan, kun toinen miehistä talonväen ympäröimänä meuhkasi pukkina, kierteli hänen rikostoverinsa talon muissa huoneissa ja kahmi kalleuksia pussiinsa. Ehkäpä hän oli peräti pukeutunut tontuksi, jolloin hän voisi kertoa olevansa talon sopukoissa harhautunut pukin apulainen ja

  Jouluaaton varkaussarja, Paavon katoaminen ja nyt vielä tuntematon ruumis rantamökillä olivat kolmikertainen arvoitus. Minulla oli tunne, että ne kaikki jotenkin liittyivät toisiinsa. Vyyhti alkoi purkautua, kun Paavo yllättäen soitti jonkun tuttunsa luota Rovaniemeltä. Hän kertoi tarinan, jota minun oli vaikea uskoa todeksi. Saatikka sitten poliisien, joille hän sen myöhemmin tulisi kertomaan. Metsämatkalla ensimmäiseen taloon, johon häntä joulupukkina odotettiin, kaksi naamioitunutta miestä oli pimeällä tiellä pysäyttänyt hänen pakettiautonsa, riisunut väkivalloin hänen pukinasunsa ja huumannut hänet. Paavo heräsi tiukasti köysiin paketoituna pakettiauton takaosasta. Äänestä hän tunnisti sen omaksi autokseen. Lopulta monien tuntien ajon jälkeen auto pysähtyi ja hänet raahattiin yksinäiseen mökkiin keskelle lumista erämaata. Taluttaja oli naamioitunut, mutta Paavo tunnisti hänet toiseksi niistä miehistä, jotka olivat hänet ja hänen autonsa Ruovedellä kaapanneet. Mökissä hänet

  Pidän itseäni puolipakanana, mutta uskonnollisen kotikasvatuksen saaneena osasin silti ulkoa monia siteerauksia raamatusta. Niihin kuuluivat myös Jeesuksen sanat: ”Sallikaa lasten tulla minun tyköni..” Siinäpä se. Päätin ryhtyä namusedäksi. Muutamia päiviä jouduin odottelemaan joululomien päättymistä. Mutta jo ensimmäisenä koulupäivänä hiippailin koulun nurkalle odottamaan koulun loppumista. Paikkakunnan lapset olivat minulle tuttuja, sillä kuuluin leijonien edustajana kunnan lastenkulttuurityöryhmään. Tiesin siis, keiden kotona Paavo oli joulupukkina vieraillut. Nyt annoin näille kympin karkkirahan jokaiselle ja toivoin, että he laittaisivat minun whatsappiini joulupukin vierailuun liittyviä kuviansa. Päiväkotilapsia en samalla tavalla voinut lähestyä. Pyysin siis naapurinani asuvaa päiväkodin työntekijää kopioimaan minulle joulupukin vierailuun liittyviä piirroksia kahdelta nimeltä mainitsemaltani tytöltä ja yhdeltä pojalta. Molemmat tiesimme, että se oli laitonta, mutta riko

Tämä uusi novelli alkaa samoilla sanoilla kuin talvinen jatkokertomus Jäljet voivat viedä harhaan. Mahtaako tekstin takana siis olla joku samoista mysteerikirjoittajista? Sama alku johdattaa meidät nyt kuitenkin aivan uuden tarinan pariin. Tervetuloa seuraamaan jatkonovellia! Joulupukin ja rikollisten jäljillä: osat 1-2 1. Me leijonat olemme säntillistä väkeä, joka tekee huolella kaiken sen, minkä lupaa. Niinpä kokoonnuimme jo lokakuussa keskustelemaan lapsille järjestettävästä joulujuhlasta, jonka olimme luvanneet Mannerheimin Lastensuojeluliiton 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestää yhdessä liiton paikallisosaston ja Ruoveden kunnan varhaiskasvatuksen kanssa.  Yhteistyökumppanit olivat luvanneet vastata tilaisuuden lastenohjelmasta ja Lions Ladyt sen tarjoilusta, joten meidän osuudeksemme jäi maksumiehenä olemisen ja juhlan järjestelytehtävien hoitamisen lisäksi oikeastaan vain juhlapuhujan, esiintyjävieraan sekä joulupukin hankkiminen tilaisuuteen. Juhlapuhujaksi sai e

Prologi Siitä ei kukaan tiennyt mitään, ja juuri siksi kyläläiset puhuivat siitä paljon. Se oli nähty, että ensimmäisen koronavuoden jälkeen, päiväkodin siirryttyä uusiin tiloihin urheilukeskuksen luokse, oli vanhan päiväkodin pihaan saapunut miehiä ja koneita. Vihreän puurakennuksen pihan kiertävää aitaa oli korotettu ja vahvistettu ensimmäisenä niin, etteivät ohikulkijat enää nähneet rakennuksesta kuin palan yläkertaa. - Miten kunta antoi luvan piilottaa kuuluisan arkkitehdin rakennuksen lähes näkymättömiin? ihmiset pohtivat. Tehdas oli rakennettu nopeasti. Jo kevättalvella ilmestyi työvoimatoimiston sivuille työpaikkailmoituksia, jotka vaikuttivat yhtä salaperäisiltä kuin itse laitoskin. Innokkaimmat tietoa etsivät löysivät kunnan pöytäkirjoista päätöksen kiinteistökaupasta, mutta ostajasta, MoonNuts Oy:stä ei nettisivuilta löytynyt mitään tietoja. Yrityshaulla sai selville, että yhtiön toimitusjohtaja on Aili Mäkilohkare. - Kuka se on? Onko se Ruovedeltä? Mitä siellä tehd