Joulupukin ja rikollisten jäljillä: osa 5

 

Kun olin saanut pyytämäni kuva-aineiston kokoon, kutsuin jännityslukupiiriläiset kotiini tutkimaan saalistani ja vertailemaan kuvia keskenään. 

Meidän ei tarvinnut katsella kuvia kovinkaan kauan, kun teimme ensimmäisen tärkeän huomion. Paavolla oli lastenjuhlassa pieksut jalassaan, mutta talokierroksella olevalla joulupukilla huopatossut. Muilta osin asu oli tismalleen sama. 

Johtopäätös tästä oli helppo. Paavo oli puhunut totta. Valejoulupukilla oli samanlainen ruumiinrakenne kuin Paavolla, joten tämän pukinpuku oli hänelle sopiva. Mutta hänellä täytyi olla suurempi jalka, minkä vuoksi hän ei voinut käyttää Paavon pieksuja.  

Varkauksien toteutustapa taas oli tältä pohjalta helppo arvata. Samaan aikaan, kun toinen miehistä talonväen ympäröimänä meuhkasi pukkina, kierteli hänen rikostoverinsa talon muissa huoneissa ja kahmi kalleuksia pussiinsa. Ehkäpä hän oli peräti pukeutunut tontuksi, jolloin hän voisi kertoa olevansa talon sopukoissa harhautunut pukin apulainen ja autokuski, jos joku sattuisi tulemaan hänen puuhiaan häiritsemään. Tontun asu olisi myös estänyt hänen tunnistamisensa. 

Seuraavaksi keskityimme kuuntelemaan koululaisilta saamiamme videoita. Yksi pojista oli kuvannut pukin vierailun lähes kokonaan. Videoilta metsästimme pukin ääntä, jos se ei olisi Paavon, olisi tämän syyttömyys selvästi todistettu. 

Muut eivät Paavon ääntä tunteneet, mutta minä huomasin heti, että puhuja ei ollut Paavo. Hänen ääntään ei ollut edes yritetty matkia. Toisen tärkeän huomion teki eräs jännityslukupiiriläinen. Hän totesi, että pukilla oli runsaasti esiintymiskokemusta ja lisäsi: ”Veikkaanpa, että hän on näytellyt jossakin harrastajateatterissa. Siksi luontevasti hän pukin roolistaan selvisi.” 

Mietimme, olisiko hän mahtanut esiintyä kotipuolessaan joulupukkina, mutta tulimme siihen tulokseen, että ei. Riski kiinnijoutumiseen olisi tällöin ollut liian suuri. Niin tyhmiä paikalliset poliisitkaan eivät olleet, etteivätkö olisi selvittäneet, kuka lähiseudulla joulupukkina kiertäneistä olisi tänä jouluna jättänyt oman vakiokierroksensa kotipuolessaan tekemättä.  

Oli siis aika ottaa tutkimuksissa seuraava askel. Poliisit olivat pidättäneet Paavon syytä epäillä -perustein kuulusteluja varten. En silti pitänyt kiirettä toimittaa omaa tutkimusaineistoani poliisille. Tiesin, ettei Paavolla tammi–helmikuussa ollut juurikaan huutokauppakeikkoja. Niinpä ajattelin kyynisesti, että mitä pidempään he pitäisivät hänet lukkojen takana, sitä useammalta päivältä hän aikanaan saisi valtiolta korvausta. Paavon taas tiesin sellaiseksi jääräpääksi, että hän pysyisi painostuksesta huolimatta kertomuksensa takana. 

Kiitin jännityslukupiiriläisiä tähän mennessä saamastani avusta ja muistutin, että ratkaisematta oli vielä varkauksien kanssa samoihin aikoihin tehty murha. Poliisi tutki niitä toistaiseksi kahtena eri rikoksena. Paikalliset poliisit selvittelivät varkaussarjaa ja keskusrikospoliisi murhaa. Sanoin, että minulla oli tunne, että nuo rikokset jotenkin liittyivät toisiinsa. Mitään todisteita niiden yhteenkuuluvuudesta minulla ei kuitenkaan ollut. 

Jännityspiiriläisten lähdettyä en siis soittanut poliisille, vaan Mehtosen Selmalle. Tiesin, että hän oli kolunnut kaikki lähitienoon harrastajateatterit ja voisi siis tunnistaa videolta tuon joulupukkina esiintyneen miekkosen. Seuraavana päivänä kolmen ja viiden välillä hänellä ei ollut muita menoja, Sovimme, että tapaisimme silloin Harakkalan työväentalolla.