M niin kuin murhaaja?: Pomo

 

M niin kuin murhaaja?

Pomo

– Sillehän tuli hoppu, mikä lie muija koiransa kanssa. Katselin, kun nainen lähti juoksujalkaa perääntymään koiraa perässään riuhtoen. Viime päivät olin pelännyt aivan muunlaisia tulijoita, poliiseja. Paiskasin oven takaisin kiinni ja rojahdin uudestaan sohvalle. Kuukauden verran olin jo ollut mökillä, oli ollut hyvä päästä pois kivikylästä Pomon kanssa. Molemmat nautimme lenkkeilystä metsäpoluilla ja täällä saattoi päästää Pomon juoksemaan myös vapaasti. Lomasta piti tulla leppoisa, pientä maalaushommaa, kalastelua, saunomista ja tietysti hyvää ruokaa ja juomaa, joita olin varannut enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Sitten yksi puhelinsoitto oli muuttanut loman painajaiseksi.

– Perkeleen Pertti, manasin ääneen ja nappasin konjakkipullon pöydältä. Kaadoin lasin täyteen, hörppäsin ja nakkasin tyhjän pullon lattialle.
Olin kauppareissulla törmännyt vanhaan tuttavaani Viuhkaan ja olin luvannut poiketa hänen luonaan. Monena iltana olimmekin yötä myöten muistelleet menneitä ja yhteisiä työvuosiamme sahalla. Molemmilla oli paljon muistoja niiltä ajoilta, myös työnjohtajastamme Väinöstä, joka oli ollut reilu ja pidetty johtaja. Väinön hyvien suositusten ansiosta olinkin päässyt ponnistamaan kotipaikkakunnalta parempaan työpaikkaan Tampereelle.
Asiat alkoivat mennä pieleen sen jälkeen, kun Viuhka yllättäen kertoi ostaneensa huvilan läheltä itselleni vuokraamaani kesäpaikkaa. – Kertyi tässä vähän valuuttaa, joka piti sijoittaa, muistin Viuhkan sanoneen hieman rehvastellen. Olin kuullut epämääräisiä puheita Viuhkan hämäristä liiketoimista, mutta olin jättänyt sellaiset puheet omaan arvoonsa.

Pientä laittoa oli huvilalla tiedossa enkä kehdannut kieltäytyä. Viimeisen remonttipäivän päätteeksi olimme kumonneet maljoja rankemmin minun luonani ja muistikuvani olivat osin hataria. Pomo-koirani olin alkuillasta päästänyt vapaaksi ulos, vaikka olikin koirien kiinnipitoaika, Pomo oli hyvin koulutettu ja se pysyi tässä minun ja Viuhkan huviloiden välisellä alueella.

Olin kuitenkin varma siitä, että jossain vaiheessa Viuhkan puhelin oli soinut ja hän oli yllättäen sanonut, että nyt onkin pakko lähteä Hotelli Lieraan, kun bisnekset kutsuvat.

– No et kai tossa kunnossa lähde auton rattiin, muistelin kysyneeni, mutta ennen kuin ehdin estellä, Viuhka oli sännännyt ulos ovesta ja käynnistänyt autonsa ja painanut kaasun pohjaan. Tunnin kuluttua tuosta aloin huudella Pomoa yöksi sisälle ja kun sitä ei kuulunut lähdin etsimään ja löysin Pomon kuolleena tienojasta.

Koira parka oli verissään, jalka repsotti katkenneena ja kaunis pää oli murskaantunut. Hautasin Pomon huviloiden väliseen metsään ja muistan humalapäissäni vannoneeni kostoa paikalta paenneelle Viuhkalle. Myöhempiä yön tapahtumia en halunnut muistaa, siksi yritin pitää itseni syvässä humalassa ja välttää todellisuuden kohtaamista.