Anne ja Petja

 

 

Anne ja Petja

 – On tää Puskaradio uskomaton. Kuules Petja tätä uusinta: ”Järkyttävä veriteko!!! Eikö niitä vapaana juoksevia vaarallisia koiria saada kuriin?” – Mitähän seuraavaksi? No, se susijuttu oli vieläkin villimpi.
– Joo ja siinä yhdessä ketjussa oli melkosia paljastuksia uhrin liiketoimista, murahti Petja kaartaessaan keskustan kylänraitille. – Siinähän myös vihjattiin, että uhri olisi päässyt jonkun paikallispoliittisen kähminnän jäljille.

Olimme Petjan kanssa menossa tapaamaan Kerttu Lehtistä, joka oli ottanut yhteyttä sen jälkeen, kun olimme pyytäneet ilmoittamaan surma-aamun havainnoista. Pienetkin havainnot oli nyt syytä tarkistaa.

– Hyvää päivää. Yikokonstaapeli Anne Holappa ja konstaapeli Petja Lompolo. Mehän tapasimmekin jo terveyskeskuksessa. Onko tätinne toipunut järkytyksestä? kysyin samalla kun Kerttu ohjasi meidät keittiöön. Musta villakoira kieppui ympärillämme ja vetäytyi sitten pedilleen.
– Tädin päivät vaihtelevat, mutta tänä aamuna hän oli terävässä kunnossa, vastasi Kerttu.
Kerttu kertasi havaintonsa surma-aamulta ja näytti kalenteriin tekemänsä merkinnät.
– Tässähän on aitiopaikka kylänraitille. Näitte siis pyöräilijän kääntyvän tuosta apteekin kulmalta alamäkeen ja koiran lähtevän perään?
– Kyllä. Pyörässä oli jotain erikoista, mutta en sitten millään ole saanut mieleeni mitä. Mutta tuolla kulmallahan on valvontakamera. Siitähän te voitte tarkistaa.
Kiitimme havainnoista ja pyysimme Kerttua ottamaan yhteyttä, jos jotain vielä muistuisi mieleen.
– Miten helvetissä se valvontakamera on jäänyt huomaamatta, jupisin mennessämme alas portaita.
– Sanos muuta pomo, säesti Petja nopeasti.
Puhelimeni soi juuri, kun olimme ylittämässä katua apteekin kohdalla.
– Konstaapeli Jani Summanen terve. Oletteko vielä Ruovedellä, saatiin ilmoitus repusta, joka oli löytynyt Runebergin puistosta, jos oikein kuulin. Löytäjä oli etsinyt repusta nimeä ja löytänyt sivutaskusta lompakon. Arvaat jo varmaan. Lompakossa oli myös ajokortti ja siinä nimi Pertti Viuhkavaara. Löytäjän nimi on Reiska Saari.
– Apteekin valvontakamera saa jäädä myöhemmäksi. Alueen haravoinnissakin on tunaroitu, se on tehtävä uudelleen, ärähdin ja kerroin repusta. Pian olimme menossa kohti Monitoria, jonka pihassa Reiskan oli määrä odottaa meitä.

Sana poliisin tulosta paikalle oli kiirinyt ja perillä meitä odotti Reiskan lisäksi kaksi tietäväisen näköistä naishenkilöä koirineen. Kaikki alkoivat puhua vuolaasti samaan aikaan, joukon kovaäänisin oli Mimmiksi esittäytynyt nainen, jonka puhetulvasta ei meinannut millään tulla loppua.
– Hetkinen, otetaanpa rauhallisesti ja yksi kerrallaan. Pyysin naisia perääntymään ja käännyin Reiskan puoleen:

– Aloitetaanpa repusta. Oletteko avannut repun ja tutkinut sen sisällön, kysyin Reiskalta turhankin tiukasti samalla, kun Petja otti repun haltuunsa. 
– No, en perkele ole. Sivutaskun vaan avasin ja siellä oli se lompakko, vastasi Reiska tuohtuneena. – Se kävi niin, että olin pyörälenkillä ja ajattelin poiketa puiston penkille lepuuttaan jalkoja ja siinä sitte huomasin sen. Meinaan sen repun ja sitte…
– Pomo, tuutko katsomaan, keskeytti Petja, joka oli vetäytynyt sivummalle tutkimaan reppua. Astuin sivuun ja kurkistin reppuun: sen pohjalla oli kiikarit ja pieni patruunalaatikko.