Mimmi: Lurkki

 

 Mimmi:

Lurkki

 Viuhkavaaran tapaus, josta kylällä yhä jatkuvasti kohkattiin, koetteli hermojani. Kun sitten ystäväni Maikki kahvipöydässä ehdotti, että menisimme viikoksi hänen sukunsa kesäpaikkaan, olin heti valmis. Kesäpaikka oli Maikin vanhempain asumattomaksi jäänyt kotitila Rantaviita Visuveden suunnassa ja kuskiksemme lupautui Maikin pikkuveli Heikki.

Hänellä oli sopivasti vapaapäivä työstään ja hän suunnitteli pientä puusouvia talon lähimetsään. Illansuussa palatessaan hän aikoi tuoda autotalliinsa tuunattavaksi jonkun talonpoikaiskaapin, joka kuului kesäpaikan kalustukseen.

Maikki vähän jumputti, sillä hänellä oli kokemusta siitä, että Heikin tuunaamat huonekalut päätyivät poikkeuksetta tämän uuteen kotiin ja niiden tilalle pikkuveli toi omia hylkäämiään huonekaluja, joita hän ei edes aikonut hakea pois. Ilman Heikkiä ei kesäpaikkaan ja sieltä takaisin kuitenkaan olisi päästy, joten Maikki motkotti vain sen verran, minkä uskalsi veljeään suututtamatta tehdä.

Sisarusten välit eivät olleet kovin lämpöiset, joten matka eteni näiden nahistellessa miltei kaikista kesäpaikan hoitoon liittyvistä asioista. Kun käännyimme kantatieltä sivutielle, Maikki parhaillaan moitti Heikkiä siitä, että tämä siivosi kesäpaikan vain huitaisten sieltä lähtiessään, kun taas Maikki itse aina lähtiessään ravisteli matot ja lakaisi lattiat. Se Heikinkin olisi pitänyt tehdä.

Heikin perheen jäljiltä talo nytkin oli, joten Maikin siivouspiinaa helpottaakseni ehdotin, että jäisin Lurkin kanssa mökkitien risteyksessä pois ja tulisin sieltä kävellen perille, kun Lurkin aamukävely oli mökkimatkan takia jäänyt väliin. Matkaahan Rantaviitaan oli siitä enää puolentoista kilometrin verran. Laskin, että siinä ajassa Maikki ehtisi saada paikat mieleiseensä järjestykseen.

Lurkki oli innoissaan, kun pääsi nuuskimaan oudon tienvarren kiinnostavia hajuja. Olimme käyneet Lurkin kanssa aikaisemmin Rantaviidassa kahtena edellisenäkin kesänä, mutta silloin olimme huristelleet autossa tästä ohi. En hoputtanut Lurkkia, vaan katselin ympärillä avautuvaa puolihoitamattoman näköistä sekametsää. Kuulin tikan koputuksen jostain läheltä ja yritin löytää puun, jota se nakutti.

Silloin Lurkki äkkiä riuhtaisi hihnasta, otteeni siitä irtosi ja pyllähdin kumoon. Kömmin pystyyn ja ehdin nähdä, kuinka Lurkki kääntyi vasemmalle puolelle tietä vievälle mökkitielle. Löntystin sen perässä ja tulin uudehkon huvilan pihaan, jossa pysäköitynä olevaa autoa Lurkki oli parhaillaan merkkaamassa.

Sain kiinni hihnasta ja vilkaisin samalla auton rekisterinumeroa. Se oli sama kuin kotini läheisellä parkkipaikalla useina öinä pysäköitynä olleella autolla. Myös auton väri ja ulkonäkö tuntuivat täsmäävän. Sydämeni jyskytti ja jäin hölmistyneenä hetkeksi seisomaan paikallani ja mietin, mitä tekisin. Samassa mökin ovi avautui ja oviaukkoon ilmestyi mies. Minä sain jalat alleni ja kiskoin perässäni vastahakoisena pyristelevää Lurkkia.

Kännykkäni oli autoon jääneessä käsilaukussa, joten minulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin rientää Rantaviitaan, jonne Maikki ja Heikki olivat menneet ennen minua. Puolen kilometrin matka tuntui pitkältä ja vähän väliä vilkaisin taakseni. Pelkäämääni takaa-ajajaa ei kuitenkaan näkynyt.