Sattumia vai suunitelmia: 19. osa

 

Nyt meillä oli jo niin paljon uusia asioita koossa, että ehdotin, että jatkaisimme keskustelua virastotalossa sijaitsevalla poliisiasemalla ja menisimme sitten sieltä yhdessä aamiaiselle, kun kello olisi niin paljon, että Liera avaisi ovensa. En muistanut, että se olisi koko sunnuntaipäivän kiinni. 

Seija ehti poliisiasemalle ennen meitä. Kävimme läpi uusimmat tutkimustulokset ja sovimme, että Seija jatkaisi Villen menneisyyden ja eritoten Turun ajan selvittelyä. Pekka ottaisi tarkempaan tarkasteluun J.R.:n ja Pamelan toimet ja minä taas jututtaisin Raunoa ja yrittäisin selvittää, oliko hänellä ja Pamelalla muuta yhteistä kuin petipuuhat. 

Palaverin jälkeen ruokapaikka löytyi yläkylältä. Syötyämme pizzat aloin polkea Mustajärven suuntaan Raunon huvilalle, jonne tiesin taksin hänet iltayöstä kuljettaneen. Rauno oli ryyppäämisensä jälkeen herkässä mielentilassa ja halusi avautua minulle, parhaalle ja luotettavimmalle ystävälleen, kuten hän sanoi. 

–Minulla on ollut huono omatunto siitä, että silloin toukokuussa en kertonut sinulle koko totuutta. En halunnut sinulta vain alibia kesäiseen täälläolooni, vaan nimenomaan tuon tähtiroolin. Et varmaan tiennyt, että tunsin sen esittäjäksi valitun tenorilaulajan jo aikaisemmilta vuosilta ja tiesin myös hänen rohkaisuryypyistään, joiden ottamisen hän aloitti jo harjoituskauden alussa. Matkustin siis Ruovedelle, seurasin salaa harjoituksia ja katsoin, mistä hän niiden tauolla kävi naukkunsa ottamassa. Ei ollut temppu eikä mikään, että muitten lähdettyä laitoin lirauksen myrkkyä hänen puolillaan olleeseen Jallu-pulloonsa. Rauno kertoi. 

Sitten hän kertoi ajoituksensa menneen pieleen. – Tarkoitus oli, että hän olisi sairastunut vasta siinä vaiheessa, kun olin jo Ruovedellä, hän jatkoi. 

–Entäpä ne muut myrkkypullot? kysyin, kun Rauno tuntui olevan tunnustustuulella. – Olivatko nekin Sinun jäljiltäsi? 

–Kyllä, pelkäsin tuon myrkytystapauksen tulevan ilmi ja päätin hämätä. Asettelin myrkkypulloja ikään kuin uhkaukseksi muidenkin kansanoopperan teossa keskeisesti mukana olevien ulottuville, kuten tuottajan eli sinun pihaasi ja itseni saataville Museonmäellä. Ohjaaja-Ville asui Haapasaaressa, joten sinne en uskaltanut pulloa viedä, selitti Rauno. Toivoin, että nuo myrkkysyötit tulkittaisiin lintubongarien protestiksi luonnonrauhan häiritsemisestä tai sitten paikallisten uskovaisten kostoksi siitä, että hengellisestä aiheesta oli tehty maallista viihdettä. 

Myrkyllisille viinapulloille oli näin saatu uskottava selitys. Mutta yrittikö Rauno pienen rikkeen tunnustamalla väistää epäilyt osallisuudesta vakavampiin rikoksiin? Tähän asti olin nyökytellen houkutellut Raunoa jatkamaan, mutta nyt päätin vaihtaa taktiikkaa ja kävin suoraan hyökkäykseen. 

–Mistä sait sen rubiinisormuksen ja ne kaulakäädyt, jotka annoit Pamelalle? kysyin tiukasti. 

Rauno pyöritti ihmeissään silmiään. – Minäkö, hän sanoi, en suinkaan. Ne olivat lahja hänen veljeltään J.R.:ltä, joka siinä mielessä oli varsin antelias. Valborg huolehti itse koruistaan ja samaten sai Pamelakin luvan tehdä. Pamelassa minua kiinnosti vain se, mitä oli korujen ja sisäisen kauneuden välissä, hän sanoi. 

–Et siis olekaan rakastunut Pamelaan ja menossa hänen kanssaan naimisiin? kysyin varmistukseksi. 

–En todellakaan. Hän on minulle vain tämän kesän ratto. Tuo rubiinisormus vasemman käden nimettömässä oli joko julkisuustemppu tai sitten lapsellista toiveajattelua. Kaksi asiaa on varmaa. Ensinnäkin, että en vietä ensi kesää Ruovedellä, vaikka minulla onkin täällä huvila, ja toisekseen, kesäni kuluu mahdollisimman kaukana siitä paikasta, missä Pamela huseeraa.