Joulupukin ja rikollisten jäljillä: osa 10

 

KuvaKyläkirjassa näkemäni kasvot veivät minut nuoruusmuistoihin. Kuvasta Terttu oli hyvin tunnistettavissa, vaikka olikin alun toistakymmentä vuotta vanhempi kuin silloin, jolloin kohtasimme. Asuin tuolloin Orivedellä, jonne isäni oli tullut kirkonkylän kansakoulun opettajaksi ja äitini oli saanut tuntiopettajan paikan Oriveden Opistolta. Itse olin juuri päässyt lukion toiseksi viimeiseltä luokalta.

Kesä oli alullaan ja olin polkenut pyörälläni Rönniin tanssilavan avajaisiin. Laulusolistina siellä oli itse Eino Grön. Paikalla oli joitakin tuttuja niin pojissa kuin seinustalla olevassa tyttöjen rivistössäkin. Huomioni kiintyi kuitenkin minulle entuudestaan tuntemattomaan vaaleaan tyttöön, jota jatkuvasti haettiin tanssimaan. Useimmiten hänen parinaan oli pitkänhuiskea poika, jonka tanssitaidossa ei ollut kehumista.

Silloin minuun meni pieni piru. Se kuiskutti sisälläni, että tuolle toisen varpaitten tallaajalle pitäisi antaa opetus. Äitini veti vapaa-ajallaan tanhupiiriä ja pienenä olin tanhujen lisäksi joutunut opettelemaan myös erilaisia tansseja. Muistin edelleenkin niiden askeleet, vaikka en tuota taitoani juuri ollutkaan hyödyntänyt sen jälkeen, kun kaverini alaluokilla olivat irvailleet minulle tanssiharrastuksestani. Nyt tuosta taidosta oli hyötyä.

Seuraavan kerran, kun tangon alkutahdit alkoivat soida, pidin varani ja lähdin hakemaan tuota tyttöä. Hujoppi oli samalla asialla ja lähes tasoissa kanssani. Tiesin kuitenkin, mitä tehdä. Tarvittiin vain pieni tönäisy, kilpahakija horjahti sivummalle viereisen tytön eteen ja oli näin pois pelistä.

Se kerta ei jäänyt illan viimeiseksi. Pari kertaa vein tytön vielä takaisin paikalleen, mutta kolmannesta hakukerrasta lähtien olimme lopun iltaa yhdessä. Siitä alkoi Tertun ja minun koko kesän kestänyt romanssi. Lauantaisten tanssi-iltojen päättyessä saattelin hänet aina autolle, jonka kuskin vieressä istui joka kerta Tertun paras tyttöystävä. Peräpenkille ahtautui Tertun lisäksi yleensä kaksi muuta saman kylän tyttöä, joskus kolmekin.

Kun kesän viimeiset tanssit olivat päättyneet, hyvästelimme toisemme. Tunnelma oli haikea. Tiesimme, että edessä olisi pitkä ero, sillä ruoveteläisten tanssimatkat eivät talvella suuntautuneet Orivedelle, vaan vaihtelevasti oman pitäjän kylätaloille ja lähiseudun eri kohteisiin. Silti vakuutimme toisillemme, että talven jälkeen jälleen tavattaisiin Rönnillä.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Novelli: Murha Muroleessa

Kuva
Prologi Siitä ei kukaan tiennyt mitään, ja juuri siksi kyläläiset puhuivat siitä paljon. Se oli nähty, että ensimmäisen koronavuoden jälkeen, päiväkodin siirryttyä uusiin tiloihin urheilukeskuksen luokse, oli vanhan päiväkodin pihaan saapunut miehiä ja koneita. Vihreän puurakennuksen pihan kiertävää aitaa oli korotettu ja vahvistettu ensimmäisenä niin, etteivät ohikulkijat enää nähneet rakennuksesta kuin palan yläkertaa. - Miten kunta antoi luvan piilottaa kuuluisan arkkitehdin rakennuksen lähes näkymättömiin? ihmiset pohtivat. Tehdas oli rakennettu nopeasti. Jo kevättalvella ilmestyi työvoimatoimiston sivuille työpaikkailmoituksia, jotka vaikuttivat yhtä salaperäisiltä kuin itse laitoskin. Innokkaimmat tietoa etsivät löysivät kunnan pöytäkirjoista päätöksen kiinteistökaupasta, mutta ostajasta, MoonNuts Oy:stä ei nettisivuilta löytynyt mitään tietoja. Yrityshaulla sai selville, että yhtiön toimitusjohtaja on Aili Mäkilohkare. - Kuka se on? Onko se Ruovedeltä? Mitä siellä tehd
Lue lisää

Sattumia vai suunnitelmia: 16. osa

Kuva
  Villen näkeminen palautti mieleeni myös yhden unohtamani asian. Kansanooppera oli tuottanut niin hyvin, että olimme yhdistyksen johtokunnassa päättäneet ylimääräisenä palkkiona kustantaa Villelle ja hänen perheelleen viikon kulttuurimatkan Prahaan. Olin luvannut luovuttaa matkaliput yhdistyksen puolesta tässä tilaisuudessa. Ne olivat jääneet minulta kotiin siinä vaiheessa, kun poliisit eristivät sen rikospaikkana. Polkupyöräni sai taas kovaa kyytiä, kun poljin hakemaan lippuja. En piitannut taloa ympäröivistä eristysnauhoista ja poliisin takavarikoiman avaimeni sijasta käytin kukkaruukkuun piilottamaani vara-avainta ja menin sisään. Tiesin pöytälaatikon, josta liput löytyisivät. Niitä ottaessani sormiini osui kuitenkin laatikon perällä ollut kirje, joka oli osoitettu talon meille vuokranneen työkaverini vaimolle. Uteliaisuudesta luin kirjeen, koska huomasin siinä Valborgin allekirjoituksen. Kirje oli kirjoitettu jo vuodenvaihteessa ja siinä Valborg tervehti
Lue lisää

Jäljet voivat viedä harhaan: 2.osa

Kuva
  Ruovesi-lehti ei joulun ja uuden vuoden välillä ilmestynyt, mutta sen verkkosivuilta löytyi runsaasti kuvitettu reportaasi onnistuneesta lastenjuhlasta. Sen juhlapuhetta siteerattiin pitkään ja myös Pikku Pinskusta oli erikseen näyttävä haastattelu. Pienempi uutinen tiesi kertoa mittavasta murtosarjasta: joulun aikana oli ainakin viidestä talosta viety pankkikortteja, rahaa, arvoesineitä ja viimeistä huutoa olevia teknisiä vempaimia. Samassa soi puhelin. Toivoin, että se olisi ollut ystäväni Paavo Mikkola. Hän oli sanonut ajavansa pukkikeikan jälkeen suoraan kotiin. Olin yrittänyt tavoittaa häntä soittamalla ja tekstiviestein, mutta hän oli itselleen tyypilliseen tapaan jättänyt soittopyyntöihin vastaamatta. Hän ei nytkään soittanut, vaan poliisi, joka kysyi, mistä Paavon voisi tavoittaa. En osannut auttaa Paavon tavoittamisessa, mutta koska poliisi halusi tavata minutkin kuullakseen joulun ajan tapahtumista, sovimme tapaamisen luokseni tunnin päästä. Ehdin juuri kerätä astioit
Lue lisää