Joulupukin ja rikollisten jäljillä: osa 8

 

Shakissa valkoisilla pelaava tekee aloitussiirron ja päättää, millä pelitavalla lähdetään liikkeelle. Jätin siis mustat nappulat murhaajalle ja käynnistin oman hyökkäykseni. Ensi töikseni vein paikallisille poliiseille todistusaineiston siitä, että Paavo ei ollut tehnyt joulupukkikierrosta, vaan joku muu oli tehnyt sen hänen nimissään. 

Varkauksien tutkimuksia johtava ylikonstaapeli jupisi jotain sellaista, että Paavo saattoi silti olla mukana juonessa, ehkäpä hän kahmi tavaroita sillä välin, kun rikoskumppani joulupukkina jakoi lahjoja. 

”Ehkäpä”, sanoin vinosti hymyillen ja jätin poliisit setvimään tuomaani todistusaineistoa. 

Olin oikeassa. Poliisien kantti ei riittänyt pitämään Paavoa enää pidätettynä ja jo seuraavana päivänä hän tuli luokseni ennen paluutaan Helsinkiin. Oman pakettiautonsakin hän oli saanut takaisin. Kävin Paavon kanssa perusteellisesti läpi hänen kokemuksensa ja myös kaiken sen tiedon, mitä poliiseilta oli kuulustelun aikana lipsahtanut. Hyvästellessäni Paavoa harmittelin, että pukkikierroksen provikat menivät häneltä nyt sivu suun, mutta se hinta hänen vapauttamisestaan oli ollut pakko maksaa. 

Paavon lähdettyä kutsuin jännityslukupiiriläiset luokseni. Kerroin heille Paavon vapauttamisesta ja siitä, mihin toimiin varkaitten löytämiseksi olin jo ryhtynyt. Otaksuin myös, että varkaat saattaisivat olla tämän rikossarjan heikoin lenkki. Jonkun oli täytynyt heidät tehtävään värvätä ja se joku olisi todennäköisesti murhaaja. Tämän kytkennän selviäminen saattaisi olla jopa ratkaisun avain, ainakin siitä olisi suuri hyöty jatkotutkinnoissa.  

Murhattua en ollut tunnistanut ja murhaajakin oli minulle vielä täysi arvoitus. Ilmeiseltä kuitenkin tuntui, että murhaajalla täytyi olla kytkentöjä paikkakuntaan ja niin myös murhatulla. 

Olin asunut Ruovedellä vasta muutamia vuosia, joten en kovinkaan hyvin tuntenut paikkakuntaa ja siellä asuvia ihmisiä. Murhaajan löytäminen tuntui näillä eväillä lähes toivottomalta. Onneksi lukupiiriläiset tulivat neuvoineen jälleen avuksi. 

”Ökylästä on tehty kylähistoria. Omani on juuri nyt lainassa, mutta kysypä kirjastosta. Voisit tietysti haastatella myös kirjan tekijää. Saat minulta hänen nimensä, osoitteensa ja kännykkänumeronsa”, ehdotti yksi. 

”Niin ja Iso-Ökylän suvusta on olemassa myös sukututkimus”, tiesi toinen. 

”Minä käyn Ruoveden Opiston ompelupiirissä”, sanoi kolmas. ”Se on melkoinen tietopankki, mitä juoruihin tulee. Siellä, jos missä, tiedetään paikallisista sutinoista ja kohujutuista.” 

”Kyllä miehetkin tietävät. Taidanpa istahtaa Moni-Torin kantapöytään ja johdattaa keskustelua haluamaasi suuntaan. Sieltä tulee tietoa enemmän kuin puska- ja poliisiradiosta yhteensä”, lupasi neljäs. 

Kiitin piiriläisiä saamastani opastuksesta. Heidän lähdettyään vietin unettoman yön laatiessani tulevien päivien ohjelmaa. Tekemistä ja miettimistä tulisi olemaan yllin kyllin.