Joulupukin ja rikollisten jäljillä: osa 9

 

Seuraavana päivänä heti kirjaston auettua kävin lainaamassa Ökylän kylähistorian. Ennen kuin syvennyin siihen, katsoin älypuhelimestani uutiset. Aamulehti ja Ruovesi-lehti tiesivät molemmat nettisivuillaan kertoa, että surmattu oli tamperelainen Aatos Antikainen, jolla oli kesäasunto Ruovedellä.

Pian sen jälkeen syväkurkkuni soitti ja kertoi Moni-Torin terveisinä, että Antikainen oli ostanut rantatonttinsa Ala-Ökylästä pian sen isännän tapaturmaisen kuoleman jälkeen. Isäntä oli jälleen kerran ollut tulossa Tampereelta humalassa kotiin. Mullimäen mutkassa hän oli menettänyt autonsa hallinnan, ajanut ulos tieltä, törmännyt päin puuta ja kuollut matkalla sairaalaan. Isännän ryyppyreissujen ja holtittoman rahankäytön takia talo oli pahoissa veloissa, minkä vuoksi emäntä oli joutunut pistämään sen rantatontit rahoiksi.

Mutta ei tässä kyllin. Myöhään illalla tuli toinen puhelu. Tällä kertaa sain kuulumisia Opiston ompelupiiristä. Siellä oli tiedetty, että huvilakauppaa Aatos Antikaisen kanssa ei tehty pelkästään siksi, että ostaja maksoi tontista hulppeasti ylihintaa. Yhden piiriläisen tutun tuttu oli näet kuullut Ala-Ökylän naapurin emännältä, että mukana oli myös vispilänkauppaa.

Kerrottiin, että isännän ajettua kuolonkolarissa autonsa romuksi, emäntä oli mennyt ostamaan uutta autoa Tampereelta. Tällä matkalla hän oli tutustunut autokauppias Antikaiseen, joka puolestaan oli etsimässä huvilatonttia Näsijärven vesistön varrelta.

Näin palat olivat alkaneet lonksahdella kohdalleen. Kun vielä muistin Ylä-Ökylän emännän sanat, että vainajassa oli jotakin tuttua, ei minun tarvinnut edes epäillä rikoksen tekopaikkaa. Emäntä varmaankin oli nähnyt läheisen huvilan omistajan useitakin kertoja, mutta ei ollut osannut yhdistää kesällä ohimennen näkemäänsä miestä talvella kuolleena löytämäänsä.

Murhatun arvoitus oli näin ratkaistu, mutta silti en päässyt yhtään lähemmäksi murhaajaa. Minun keinoni eivät riittäneet sen selvittämiseen, mikä sai autokauppiaan lähtemään jouluna kotoaan Tampereelta huvilalleen Ruovedelle ja suoraan surman suuhun. Jätin siis sen asian suosiolla poliisin ratkaistavaksi ja syvennyin kirjastosta lainaamani Ökylän kyläkirjan lukemiseen.

Kirja oli hyvää ja huolellista työtä. Sen alkuosan historiallisen osuuden vain selasin läpi, mutta kun pääsin loppuosaan, joka koostui kyläläisten ja muittenkin Ökylässä asuneitten haastatteluista, aloin tutkia kirjaa tarkemmin. Sen kirjoittaja oli keksinyt näppärän tavan elävöittää kerrontaansa. Haastateltavia oli lukuisia ja kaikilla heistä oli oma erikoisaiheensa, jota hänelle tehdyt kysymykset koskivat. Haastatelluista oli myös kuva ja lyhyet henkilötiedot heistä tehdyn haastattelun yhteydessä.

Haastateltavat olivat joko kursailleet sanomisiaan tai sitten kirjoittaja oli karsinut niistä mehevimmät henkilökohtaisuudet pois. Parasta iltalukemista tuollainen hieman puiseva asiateksti ei siis ollut. Aioin jo laskea kirjan pöydälle ja jatkaa sen lukemista vasta aamulla, kun vastaani yllättäen tulivat tutut kasvot. Niistä ei voinut erehtyä. Haastattelun aiheena olivat Lapsuuteni pihaleikit ja haastateltavan nimi oli Terttu Ala-Ökylä, tyttönimeltään Pirtala.