Joulupukin ja rikollisten jäljillä: osa 7

 

Odotellessani varkaitten joutumista käpälälautaan, minulla oli aikaa pohtia varkauksien kanssa samanaikaisesti tapahtunutta murhaa. Kun minunlaiseni maallikkokin pystyi ratkomaan omaisuusvarkauksiin liittyviä seikkoja, oli mielestäni selvää, että ne alun alkaenkin olivat vain murhan päälle hämäämistarkoituksessa liimattu rikos. 

Murhaaja ei ehkä tähdännytkään siihen, että veriteko pantaisiin varkauksiin syyllistyneiden kontolle. Ehkäpä hän näiden pikkurikollisten avulla vain halusi hidastaa murhatutkimuksia, jotta voisi peittää omia jälkiään ja lavastaa jonkun muun tekemäänsä verityöhön syylliseksi.  

Olin elämäni varrella kerännyt muistiini melkoisen määrän erilaisia sanontoja ja lainauksia, joita minulla oli taipumus siteerata sopivissa ja joskus sopimattomissakin paikoissa. Nyt mielessäni alkoivat jumputtaa Juhani Siljon runon säkeet: ”Vastavirtaan kulkee lohen suku.” 

Siinäpä se! Todistus siitä, että murha ja varkaudet eivät olleet saman ihmisten tekemiä! Niitä yhdisti vain yksi ajankohta: joulupukin vierailu Ylä-Ökylässä. Murhaajan siis täytyi olla pukkikierroksen aikataulusta selvillä. Murha ei nimittäin voinut tapahtua rantamökissä samaan aikaan kuin pukki oli keikalla Ylä-Ökylässä, sillä silloin se ei olisi tappajan omien jälkien peittelyyn riittänyt. 

Sitä vastoin ruumiin tuomiseen rantamökkiin riitti varsin hyvin se aika, jonka pukki talossa hauskutti sen asukkaita. Murha oli siis tapahtunut sitä ennen ja jossain muualla. Maalaisjärvellä ajatellen oli myös selvää, että murha oli tehty vastakkaisella suunnalla kuin se, mitä kautta joulupukin matka oli edennyt. 

Harvaan asutullakin seudulla ruumiin kuljettaminen pitkiä matkoja olisi ollut uhkarohkeaa jo siitä syystä, että se olisi vaatinut jonkinlaisen kulkuneuvon. Päädyin siis ajattelussani siihen, että murhapaikka ei voisi olla kaukana, vaan kernaammin lyhyen kävelymatkan päässä. Ilmeisin vaihtoehto oli, että se oli jompikumpi niistä huviloista, jotka pari vuotta sitten oli rakennettu Ala-Ökylästä erotetuille rantatonteille. 

Ensimmäinen ajatukseni oli lähteä etsimään murhan jälkiä sieltä ja niiden avulla päästä murhaajan jäljille. Torjuin sen kuitenkin heti. Keskuspoliisin miehet, jotka paikallisen esitutkinnan jälkeen oli hälytetty tekemään varsinaista murhatutkimusta, saisivat kokeneina ammattimiehinä ennen pitkää selville, missä murha oli tehty ja riittävät todisteet löytyisivät rikospaikalta. 

Tiesin, että tämä oli murhaajalle itselleenkin selvää. Jos siis menisin tonkimaan noita paikkoja, minun lavastamiseni murhaajaksi olisi jättämieni jälkien perusteella varsin yksinkertaista. Omat jälkensähän murhaaja olisi sieltä jo siivonnut. 

Epäilyjen kohdistaminen nimenomaan minuun vaikutti myös ilmeiseltä. Syylliseksi yritettäisiin lavastaa joku sellainen, jolla oli sisäpiiritietoa pukkikierroksesta ja sen aikataulusta. Tältä listalta löytyi ensimmäisenä minun nimeni. Raskauttavia todisteita minua vastaan ei vielä ollut rikospaikalta löydetty, koska minua ei ollut murhasta kuulusteltu. Niinpä tappajan pitäisi keksiä niitä ja ripotella johtolankoja sopiviin paikkoihin, jos mieli lavastaa minut syylliseksi.  

Oli siis tiedossa mielenkiintoinen kissa ja hiiri -leikki, jossa molemmat olisimme omaa hiirtämme jahtaavia kissoja. Minun oli varottava jättämästä hiirenjälkiä vääriin paikkoihin ja tappajan puolestaan huolehdittava siitä, että hän visusti välttäisi astumasta minun virittämiini hiirenloukkuihin.