Jännityspiirin jatkokertomukset

  Eero kielsi minua nousemasta autosta, nappasi auton hansikaslokerosta aseen ja hiippaili hiljaa talon taakse. Hän kiersi talon matalassa kyyryssä ja kurkki varovasti sisään joka ikkunasta. Lopulta hän totesi talon tyhjäksi ja antoi minulle luvan nousta autosta. Onneksi Eero ei lähtenyt, sillä mökissäni vallitseva kaaos sai aikaan sellaiset sydämentykytykset, joihin tarvittiin nitrojen lisäksi rauhoittavaa puhetta konjakilla höystettynä. Päädyimme jälleen saunomaan ja saunan lämmössä jatkoimme keskustelua saamastani uhkausviestistä. Eero lupasi käyttää jälleen suhteitaan poliisiin ja tarttui oitis tuumasta toimeen.   Vajaan tunnin kuluttua pihaan kaartoikin poliisin siviilikärry ja Eerolle aiemmin tuttu rikoskomisario tuli saunakamariin, jossa istuimme odottelemassa. Emme menneet mökkiin sisään, odottelimme rikosteknikoita, jotka olivat luvanneet tulla tutkimaan mökkimurron mahdollisine sormenjälkineen. Eeron tuttu, komisario Pusa, luovutti minulle alkuperäisen muisti...

”Karua kuultavaa. Onkohan Paavon kaikki jutut täyttä potaskaa ja palturia, eihän tässä enää tiedä, mitä uskoa. Jospa onkin niin, että tytär on avomiehineen vetänyt Paavon mukaan kuvioihinsa. Mitäpä isä ei tekisi tyttärensä puolesta. Taidan muuten olla kaulaani myöten tässä sopassa. Pitää kiireesti näyttää sulle jotain, ehditkö poiketa”, kysyin Eerolta muistaessani uhkausviestin. ”Mikäs siinä, mutta sopiiko, jos kuitenkin käytäisiin ensin siellä mökillä, mistä ruumis löytyi. Sattumoisin tiedän paikan eikä sinne ole pitkä matka. Jokin tässä mättää, vaistoni sanoo, että paikka on nähtävä”, murahti Eero ja painoi kaasua vastaustani odottamatta. Muutaman kilometrin ajettuamme käännyimme pikkutielle. Ohuessa lumipeitteessä näkyivät tuoreet renkaiden jäljet ja edessä erotimme pienen valonpilkahduksen. Eero sammutti auton valot nopeasti ja jatkoimme hitaasti eteenpäin. Jätetään auto varmuuden vuoksi tähän tienhaaraan ja jatketaan jalkaisin. Paras olla varovainen, jos täällä sattuu ole...