Jäljet voivat viedä harhaan : 9. osa

”Karua kuultavaa. Onkohan Paavon kaikki jutut täyttä potaskaa ja palturia, eihän tässä enää tiedä, mitä uskoa. Jospa onkin niin, että tytär on avomiehineen vetänyt Paavon mukaan kuvioihinsa. Mitäpä isä ei tekisi tyttärensä puolesta. Taidan muuten olla kaulaani myöten tässä sopassa. Pitää kiireesti näyttää sulle jotain, ehditkö poiketa”, kysyin Eerolta muistaessani uhkausviestin.

”Mikäs siinä, mutta sopiiko, jos kuitenkin käytäisiin ensin siellä mökillä, mistä ruumis löytyi. Sattumoisin tiedän paikan eikä sinne ole pitkä matka. Jokin tässä mättää, vaistoni sanoo, että paikka on nähtävä”, murahti Eero ja painoi kaasua vastaustani odottamatta.

Muutaman kilometrin ajettuamme käännyimme pikkutielle. Ohuessa lumipeitteessä näkyivät tuoreet renkaiden jäljet ja edessä erotimme pienen valonpilkahduksen. Eero sammutti auton valot nopeasti ja jatkoimme hitaasti eteenpäin. Jätetään auto varmuuden vuoksi tähän tienhaaraan ja jatketaan jalkaisin. Paras olla varovainen, jos täällä sattuu olemaan niitä naamiomiehiä, virnisti Eero ja otti taskulampun ovikotelosta.

Taas yksi sininen umpipakettiauto, kuiskasin, kun pääsimme mökin pihaan. Ketään ei näkynyt, mutta ikkunasta kajasti valoa. Pakettiauton takaovi oli auki ja tietysti kurkistimme sisään. Mitä helvettiä, melkoinen lasti, parahdin. Siinä samassa kuului talosta ääniä ja vetäydyimme nopeasti auton taakse. Naamiomiehiä ei näkynyt, mutta ovesta pihaan astui nuori nainen painavaa kassia raahaten.  Kun nainen oli saanut heivattua kassin auton takakonttiin, astui Eero esiin sanoen: ”Minni Mikkola, otaksun.”

Eeron arvaus osui nappiin, sen varmisti salamannopea reaktio. Minni pinkaisi juoksuun, mutta ei ehtinyt kauas, sillä minä olin nopeampi. Palatessamme pihaan Eero oli jo soittanut poliisit paikalle. Räntää alkoi räiskiä taivaan täydeltä, joten menimme mökkiin odottelemaan. Yritimme puhuttaa Minniä ja kerroimme olevamme Paavon hyviä ystäviä. Taisimme päästellä vähän palturiakin yrittäessämme saada Minnin kertomaan jotain, mutta mikään ei auttanut. Minni pysyi vaiti.

Kesti tunnin ennen kuin poliisit tulivat paikalle ja ottivat tilanteen haltuunsa. Minua ja Eeroakin puhutettiin pikaisesti ja annettiin määräys saapua seuraavana aamuna poliisiasemalle tarkempaa kuulustelua varten. Reitti on tuttu, totesi Eero kuivasti naurahtaen.

Poliiseille en maininnut mitään uhkausviestistä, mutta Eerolle kerroin siitä heti, kun pääsimme lähtemään. Eero puolestaan kertoi havaintonsa pakettiauton lastista, jota hän oli ehtinyt vilkaista sillä aikaa, kun minä juoksin Minnin perään. Pohdimme vaihtoehtoja koko matkan ja kotipihaani päästyämme olimme tulleet siihen tulokseen, että paras kertoa uhkauksesta poliisille heti aamutuimaan, sillä hyvät neuvot olivat totisesti tarpeen tai muuten olisi meikäläisen hengenlähtö lähellä. Noustessani autosta olin juuri sanomaisillani Eerolle hyvät yöt ja huomiseen, kun huomasin ulko-oven olevan sepposen selällään. ”Sammutas auto”, sain sanottua.