Jäljet voivat viedä harhaan: 10. osa

 

Eero kielsi minua nousemasta autosta, nappasi auton hansikaslokerosta aseen ja hiippaili hiljaa talon taakse. Hän kiersi talon matalassa kyyryssä ja kurkki varovasti sisään joka ikkunasta. Lopulta hän totesi talon tyhjäksi ja antoi minulle luvan nousta autosta.

Onneksi Eero ei lähtenyt, sillä mökissäni vallitseva kaaos sai aikaan sellaiset sydämentykytykset, joihin tarvittiin nitrojen lisäksi rauhoittavaa puhetta konjakilla höystettynä.

Päädyimme jälleen saunomaan ja saunan lämmössä jatkoimme keskustelua saamastani uhkausviestistä. Eero lupasi käyttää jälleen suhteitaan poliisiin ja tarttui oitis tuumasta toimeen.  Vajaan tunnin kuluttua pihaan kaartoikin poliisin siviilikärry ja Eerolle aiemmin tuttu rikoskomisario tuli saunakamariin, jossa istuimme odottelemassa. Emme menneet mökkiin sisään, odottelimme rikosteknikoita, jotka olivat luvanneet tulla tutkimaan mökkimurron mahdollisine sormenjälkineen.

Eeron tuttu, komisario Pusa, luovutti minulle alkuperäisen muistitikun. Poliisit olivat toki ottaneet tikusta kopion, Pusa sen meillekin kertoi, mutta unohti mainita, että alkuperäiseen muistitikkuun oli lisätty pienenpieni lähetin, joka kertoo jatkuvasti, missä tämä muistitikku kulkee.

Poliisin lähdettyä soitin töihin ja anoin päätoimittajalta pikaloman. Hän myönsikin sen kuultuaan lyhennelmän tilanteesta, johon olin tahtomattani ajautunut. Enpä kyllä muutenkaan ollut oikein työkuntoinen, konjakkia oli kulunut joulunpyhien jälkeen luvattoman paljon.

Juttelimme Eeron kanssa puoleenyöhön ja ylikin, naukkailimme konjakkia ja pohdimme tilannetta. Mitä murtovarkaat olivat etsineet mökiltäni, sillä muistitikun luovutuksesta oli sovittu eikä minulla ollut muuta tähän rikossarjaan liittyvää tavaraa, ainakaan tietääkseni.

En nukkunut yöllä paljoakaan, ajatukset kiertelivät liikaa, konjakki huurusi päässä ja pelotti. Eikä saunakamarin penkkejä ollut suunniteltu nukkumiseen. Sydäntalvella aamu ei juuri valjennut, pilvet roikkuivat lähes maan pinnalla ja tuntui, että mieleni on säätäkin mustempi.

Lähdimme yhdessä Eeron kanssa hänen autollaan kohti sovittua muistitikun luovutuspaikkaa. Eeron oli määrä jäädä autosta ennen sovittua paikkaa ja hipsiä metsään näköetäisyydelle. Olimme kumpikin pukeneet päällemme luotiliivit ja ne tekivät oloni vielä jäykemmäksi. Tämähän alkaa olla kuin jännityslukupiirin novellista, tuli mieleeni odotellessani rosvojen saapumista kohtaamispaikalle.