Parhaan ystävän tähden : Bertta: Koiruli

 

Parhaan ystävän tähden

 

 

Bertta:

Koiruli

Ensimmäisen kerran Koiruli nostaa jalkaansa siinä, missä ennen oli vaivaisukon paikka, Ritoniemen risteyksessä, oliko se olympiavuonna kun siirsivät sen kirkonportin viereen. Ukko jäi tässä kerran auton alle ja kerran joku hampuusi paini sen kanssa ja kaatoi. Merkillistä, kun vanhat asiat on aina mielessä, nyt ei opi uusia asioita muistamaan ja uudet ihmiset näyttävät oudoilta. Hyvin kyllä muistan ihmiset tästä reitin varrelta, kirjakaupan Tuomaksen ja sitten tuosta tien toiselta puolen Häkkisen Antin, en ole hetkeen heitä nähnyt, missä lienee, kiireisiä ovat.

Koiruli on puudeli, tai on sillä toinenkin nimi, Väinön antama. Ruoveden murteessa koira on koirra ja huora on huorra, sanoi Väinö aina ja niin meidän pienen valkoisen puudelin kaulapannassakin tuo lukee, koirra.

Koiruli on meidän neljäs koiruli, samaa rotua ja samaa nimeä. Kaikkien niiden kanssa ollaan tehty tämä sama lenkki aamulla, joskus sen teki Väinö, joskus me yhdessä. Nyt ollaan vain me kaksi Koirulin kanssa jäljellä. Kierretään Ritoniemen navetta, Koiruli tekee tarpeensa ja noustaan sitten Virastotalon mäkeä ylös. Ehtoolla sitten pidempi lenkki, ennen käytiin Vasikkaniemessä asti kääntymässä, nyt käydään ehtoisin kirkkomaalla kertomassa Väinölle uutiset.

Näin kesällä on mukava kulkea uuden puiston läpi, eikös vain Koiruli? Väinö ei Ruuneperistä tykännyt, vaikka olikin sellainen hurttiukko itekin, viimeiseen asti istui veteraanina kaikissa kunnan ja seurakunnan tilaisuuksissa prenikat rivissä takin liepeessä, enempi tuo Kailasta ja Viitaa arvosti.

Ruuneperin puiston valmistumisen Väinö ehti vielä nähdä, Ritoniemen sikalan puistoksi tuo sitä aina nimitti. Kyllä minäkin siat muistan ja sen hajun, ja sitten vielä myöhemmin juopot, kun kerääntyi navetan lantalaan ryypiskelemään, nuotiotakin polttivat, hyvä etteivät rakennuksia polttaneet. Mukavia poikiahan ne olivat, minullekin juttelivat ja Koirulia silittivät, taitavat kaikki jo olla hautuumaan aidan sisällä.

Vielä käyvät minua kutsumassa juhliin Leijonat, sanovat että viimeinen lotta pitäjässä mutta en jaksa kun ei ole Väinöäkään. Uniin se tulee usein, sota-aika, en minä näistä uudemmista unia näe, joskus Brooken näköinen nainen oli unissa kun joka päivä katsottiin Kauniita ja rohkeita. Rohkea minä olin, talvisodan aikana olin Kerhon talon tornissa ilmavalvontalottana, olin silloin liian nuori rintamalle. Kylmä talvi se oli. Jatkosodassa olin Kekissä, siihen ei kaikki pystyneet, en minä kuolleita ole pelännyt. Unia vaan nykyään näyttelee, ja aina jotain tuttua pitää valmistella kotiin lähetettäväksi.

Aamulla me tehdään tämä lyhyempi kierros, iltapäivällä pitää taas mennä Väinölle kertomaan uutisia. Saatiin paikka siitä paremman väen joukosta, kirkon vierestä, piti Väinö puolensa, valtuutettuna, kun seurakunnassa laputtivat hoitamatta jääneitä hautoja, varasi hyvissä ajoin meille sijan.

Koiruli viihtyy kirkkotarhassa, oravista se innostuu, vaikka ei tuo metsästyksestä tajua, puudeli. Ovat hautuumaan työntekijät opettaneet oravat kerjäämään ruokaa, ei ne meiltä, kun tuo Koiruli niitä haukkuu. Kerran pappi tuli vastaan siinä valkoisten haudan kohdalla ja sanoi, ettei koiraa sopisi tuoda aidan sisälle, että siellä on portilla kielto. Olenhan minä sen laatan nähnyt mutta siinä on musta koira, valkoinenhan Koiruli on. Minä hänelle annoin Koirulin hihnan käteen ja sanoin, että odotelkaahan yhdessä. En pitänyt kiirettä, kun oli silloin paljon kerrottavaa Väinölle. Ei tuo pappi myöhemmin mitään sanonut vaikka iltaisin käydään Väinöä Koirulin kanssa katsomassa.

Kunnasta tuovat minulle ruokaa joka päivä, joku tyttö sieltä kävi, että muuttaisin vaivaistaloon, mutta enhän minä kotoani lähde, mihinkäs sinä Koirulikin joutuisit. Väinökin ihmettelisi mihin olen joutunut. Tyttö sanoi, että on ilmoitettu, että puhun itsekseni. Koirulillehan minä puhun ja Väinölle.

Nyt tuossa pehtoorin talossa on joku puoti, eikös siinä ennen Huhtiset asuneet, muistatko Koiruli? Oikaistaan tästä puiston läpi virastotaloa kohti. Kuurila sen rakensi ja siinä on verotoimisto ja poliisi... tai ei kun olikos ne, jatkuvasti muuttavat paikkoja. Taksin siitä sai, nyt en osaa enää taksia tilata. Kantakievari nyt kuitenkin ja alapihalla Kivistön Timon rautakauppa. Käydään siinä kääntymässä, tuliko kakka, ja puiston käytävälle? Ei se mitään, kakki se Ruuneperikin.

Vieläkö nimismies pitää huutokauppoja tässä alapihalla, ostin kerran hirvenlihaa, siitä Koiruli pitäisi, eikö? Hiljaista on mutta niin aina ennen kuutta aamulla, mihinkäs ne rautakaupan mainokset on hävinneet, nykyään kaikki muuttuu niin nopeasti. Katso Koiruli, jokin säkki on jäänyt oven eteen. Siitä on valunut jotain nestettä, älä mene siihen. Eikös se ole verta?

Ruumis, taas, olenkos minä nyt unessa vai hereillä? Onko se omia vai ryssiä, desantti? Kuollut se on, pää rikki, se on pudonnut. Enkös minä tuon jo pessyt ja laittanut arkkuun, tutun näköinen poika. Missä kaikki ihmiset on, jos tämä on taas unta. Pitää mennä ilmoittamaan esikuntaan, ei onhan tässä poliisi, olisiko Muuriais-Ville jo tullut työhön. Tule Koiruli, jaksanko minä tuon mäen, eihän tässä enää ole poliisia joku aurinkokauppa siinä. Pitää mennä Urtille, jos ne ovat siellä putkalla. Joku auto menee ohi, heilutetaan, ei huomanneet, tuolla polkupyörä, ei sekään kuule. Mihinkäs minun piti, alkaako vartiovuoro Kerhon tornissa? Oliko ne desantteja pudottaneet, miksi minä olen täällä yksin? Väinö auta.