Sattumia vai suunnitelmia: 3.osa

Für Elise alkoi soida kello seitsemän aamulla. Olin kesäkuun aikana oppinut vihaamaan tuota soittoääntä, se tiesi valituksia. Hankkimalla Rauno Rajakorven kesäoopperan solistiksi olin rivijäsenenä järkyttänyt paikallisen Oopperan Ystävien Yhdistyksen herkkää hierarkiaa ja henkistä tasapainoa. Kesätapahtuman tuottajaksi valittu läksi ovet paukkuen virastaan ja yhdistyksen virkapuhelin ja tuottajan titteli tuotiin minulle – kun kerran luulen osaavani asioita järjestellä.

Mikäs siinä, olin ajatellut, onhan tässä joutilasta aikaa, eläkeläisellä. Aluksi kaikki sujuikin jouhevasti. Roolit täyttyivät, mainoksia laadittiin ja pidin huolta, että harjoituksissa oli kahvetta ja pullaa tarjolla. Pilviä alkoi nousta kesätaivaalle, kun viikko Rauno Rajakorven tulon jälkeen saapui hänen                                                          kesälemmittynsä Pamela Aarettila.

Olin odottanut, että Rajakorven rakkauden kohde olisi ollut hänen fani-kerhonsa tyypillinen jäsen, keski-ikäinen ja jakkupukuinen. Pamela ei ollut mitään noista, hän oli Raunoa puolet nuorempi ja sosiaaliselta statukseltaan lähinnä pubiruusu. Pitkät sääret ja niukka pukeutuminen korvasivat myöhäiskeski-ikäisen Raunon mielessä akateemiset puutteet.

Ohjaaja-Villen hermojen viulunkielet napsahtelivat poikki. Rauno toi aina Pamelan mukanaan harjoituksia seuraamaan. Tunnin verran Pamela jaksoi selata uusimman mallisesta, Raunon ostamasta älypuhelimestaan, mitä uutta Kardashianin perheelle oli tapahtunut ja ottaa selfieitä erilaisilla ilmeillä. Sitten hän lausui nasaalillaan taikasanat: Rauskiii, eikömejovoitaislähteä. Ja Rauski lähti.

Pamela ei tullut yksin Ruovedelle. Hänen mukanaan tuli hänen veljensä John Ross eli kavereiden kesken JR. Heidän vanhempiensa suosikki tv-sarjaa saattoi arvailla. JR oli epäsosiaalinen henkilö, ja niin olivat hänen lähimmät ystävänsäkin. Heitä majoittui kaksi raggariautollista Haapasaaren leirintäalueelle. Heidän täällä viettämänsä pari viikkoa oli huomattavasti virkistänyt katukuvaa ja aiheuttanut valitusten tulvan, joka jostain syystä virtasi minun tuottajakännykkääni. Kysyttiin, miksi minä olin hankkinut huumeita ja mitä lie roskaväkeä Suomen kauneimpaan kirkonkylään – olisihan minun pitänyt ottaa asioista selvää, kun olin sentään pitäjän entinen ja eläköitynyt poliisipäällikkö.

Oopperaharjoitusten sujuvuutta paransi, kun paikalle marssi virallisen valvojan näköinen, puolisotilaalliseen kesäasuun pukeutunut mies. Rauno riensi tulijaa vastaan ja kaukaa Pamelan kiertäen toi vieraan minun ja ohjaaja-Villen luokse, esitellen hänet Valborg-vaimonsa veljeksi. Hannes Hannula oli evp. majuri, joka oli Raunolta saanut tietää Pyynikkilän lähettyvillä olevasta ampumaradasta ja päättänyt tulla luonnonkauniiseen Ruoveteen valmistautumaan syksyn metsästyskauteen. Sen jälkeen harjoitusten lauluja oli säestänyt kilometrin päästä kuuluva isokaliberisen kiväärin tasainen pauke. Majurilangon saapuminen paikkakunnalle aiheutti sen, että Pamela poistui katsomosta ikävystymään lemmenparin vuokramökille.

Muitakin riitasointuja oli kesäoopperaamme tullut. Yksi niistä oli jalohaikarapariskunta, joka oli rakentanut pesän Pyynikkilän rantapuuhun. Tieto harvinaisesta pesinnästä oli levinnyt nopeasti, ja nyt Pyynikkilän ulkorakennusten ja rannan väliin oli noussut luonnonsuojelijoiden leiri ja leiriläisiltä vaatimus oopperan siirtämiseksi pois lintuja häiritsemästä. Tupamaros-sissien näköisiä suojelijoita notkui paheksuvan näköisenä teatterikatsomon reunoilla.

Für Elise jatkoi soittoaan ja minun oli pakko nostaa pääni tyynystä ja vastata puhelimeen.