Sattumia vai suunitelmia: 5. osa



Polkeminen oli yhtä tuskaa. Olin huoltanut pyörän toukokuun alussa ja tehnyt muutamia pitkiä lenkkejäkin, mutta sitten pyöräily oli jäänyt vasemman polven kipeydyttyä. Vielä tänään ei autoa luvattu takaisin, sillä varaosia oli kuulemma tilattava, joten pyörällä oli pärjättävä ainakin pari päivää. Pitipä sen pahuksen auton juuri nyt hajota. Vastahan se tuli katsastettua ilman yhtäkään huomautusta.

Eilen olin vielä autoillut Haapasaareen, jonne Ville oli perheineen majoittunut. Hän oli varannut ison ja hyvin varustellun mökin kesä-heinäkuuksi onneksi jo hyvissä ajoin, sillä helteen myötä mökit olivat täyttyneet nopeasti. Yllätyksekseni telttailijoitakin oli runsaasti ja Villeltä kuulin, että osa jalohaikarapariskuntaa puolustavista luonnonsuojelijoistakin oli leiriytynyt alueelle. Haapasaaresta pääsi Pyynikkilään nopeasti soutuveneillä, joita lintuaktivistit olivat vuokranneet.

Puhelimen pirinä katkaisi mietteeni juuri, kun olin kääntynyt Pappilankulmantielle. Soittoäänestä, miellyttävästä vanhan puhelimen pirinästä tiesin, että vaimo siellä tavoitteli, joten oli paras vastata. Pirkko oli toukokuun puolimaissa lähtenyt kesäsesongin ajaksi Inariin, jossa tyttäremme perheineen pyöritti pienimuotoista mökkivuokrausta. Apu oli siellä todella tarpeen enkä tietenkään vastustanut lähtöä.

- Onko sun puhelimessas jotain vikaa? Olen yrittänyt soittaa koko aamun ja soi jatkuvasti varattua, kuului Pirkon huolestunut ääni.

- Onko sielläkin katastrofi, sain hengästyneenä kakaistua vastakysymyksen.

Pirkon vastaus hukkui kaasu pohjassa Pyynikkilän suunnasta lähestyvän avoauton hurinaan. Tilanne oli ohi muutamassa sekunnissa, mutta ehdin juuri nähdä Oriveden suuntaan kurvaavan auton rekisterinumeron. Vasta sitten tajusin tunnistaneeni kuljettajan, mutta oliko se mahdollista, oliko ajaja tosiaan Valborg Rajakorpi?

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Novelli: Murha Muroleessa

Kuva
Prologi Siitä ei kukaan tiennyt mitään, ja juuri siksi kyläläiset puhuivat siitä paljon. Se oli nähty, että ensimmäisen koronavuoden jälkeen, päiväkodin siirryttyä uusiin tiloihin urheilukeskuksen luokse, oli vanhan päiväkodin pihaan saapunut miehiä ja koneita. Vihreän puurakennuksen pihan kiertävää aitaa oli korotettu ja vahvistettu ensimmäisenä niin, etteivät ohikulkijat enää nähneet rakennuksesta kuin palan yläkertaa. - Miten kunta antoi luvan piilottaa kuuluisan arkkitehdin rakennuksen lähes näkymättömiin? ihmiset pohtivat. Tehdas oli rakennettu nopeasti. Jo kevättalvella ilmestyi työvoimatoimiston sivuille työpaikkailmoituksia, jotka vaikuttivat yhtä salaperäisiltä kuin itse laitoskin. Innokkaimmat tietoa etsivät löysivät kunnan pöytäkirjoista päätöksen kiinteistökaupasta, mutta ostajasta, MoonNuts Oy:stä ei nettisivuilta löytynyt mitään tietoja. Yrityshaulla sai selville, että yhtiön toimitusjohtaja on Aili Mäkilohkare. - Kuka se on? Onko se Ruovedeltä? Mitä siellä tehd
Lue lisää

Sattumia vai suunnitelmia: 16. osa

Kuva
  Villen näkeminen palautti mieleeni myös yhden unohtamani asian. Kansanooppera oli tuottanut niin hyvin, että olimme yhdistyksen johtokunnassa päättäneet ylimääräisenä palkkiona kustantaa Villelle ja hänen perheelleen viikon kulttuurimatkan Prahaan. Olin luvannut luovuttaa matkaliput yhdistyksen puolesta tässä tilaisuudessa. Ne olivat jääneet minulta kotiin siinä vaiheessa, kun poliisit eristivät sen rikospaikkana. Polkupyöräni sai taas kovaa kyytiä, kun poljin hakemaan lippuja. En piitannut taloa ympäröivistä eristysnauhoista ja poliisin takavarikoiman avaimeni sijasta käytin kukkaruukkuun piilottamaani vara-avainta ja menin sisään. Tiesin pöytälaatikon, josta liput löytyisivät. Niitä ottaessani sormiini osui kuitenkin laatikon perällä ollut kirje, joka oli osoitettu talon meille vuokranneen työkaverini vaimolle. Uteliaisuudesta luin kirjeen, koska huomasin siinä Valborgin allekirjoituksen. Kirje oli kirjoitettu jo vuodenvaihteessa ja siinä Valborg tervehti
Lue lisää

Jäljet voivat viedä harhaan: 2.osa

Kuva
  Ruovesi-lehti ei joulun ja uuden vuoden välillä ilmestynyt, mutta sen verkkosivuilta löytyi runsaasti kuvitettu reportaasi onnistuneesta lastenjuhlasta. Sen juhlapuhetta siteerattiin pitkään ja myös Pikku Pinskusta oli erikseen näyttävä haastattelu. Pienempi uutinen tiesi kertoa mittavasta murtosarjasta: joulun aikana oli ainakin viidestä talosta viety pankkikortteja, rahaa, arvoesineitä ja viimeistä huutoa olevia teknisiä vempaimia. Samassa soi puhelin. Toivoin, että se olisi ollut ystäväni Paavo Mikkola. Hän oli sanonut ajavansa pukkikeikan jälkeen suoraan kotiin. Olin yrittänyt tavoittaa häntä soittamalla ja tekstiviestein, mutta hän oli itselleen tyypilliseen tapaan jättänyt soittopyyntöihin vastaamatta. Hän ei nytkään soittanut, vaan poliisi, joka kysyi, mistä Paavon voisi tavoittaa. En osannut auttaa Paavon tavoittamisessa, mutta koska poliisi halusi tavata minutkin kuullakseen joulun ajan tapahtumista, sovimme tapaamisen luokseni tunnin päästä. Ehdin juuri kerätä astioit
Lue lisää