Sattumia vai suunnitelmia: 4.osa
Ärähdin, kun iskin sängystä noustessani jalkani naapurin kissaan, joka oli taas livahtanut sisälle asuntooni. Viimeaikaiset painostavat helteet olivat saaneet minut nukkumaan terassin ovi auki, mutta sen seurauksena heräsin jo kolmantena aamuna tämän värikkään seuralaisen vierestä.
– Haloo! tiuskaisin hieman liiankin tylysti kännykkääni samalla kun seurasin
äkillisestä herätyksestä loukkaantuneen kissan ylpeän näköistä vetäytymistä
ulos.
– Hei, kuule! Tule äkkiä tänne, Ville huohotti puhelimeen.
– Täällä on katastrofi! En tiedä, mitä pitäisi tehdä… ja kun olet poliisikin…
sano sinä! Voi, hyvä jumala, tämä on kamalaa!
Sain sen verran ymmärrystä hätääntyneen Ville puheista, että hän soitti
kesäoopperan paikasta Pyynikkilästä, ja että minun olisi saavuttava paikalle
mieluummin jo eilen, siis heti!
Kirosin pukeutuessani. Olin eläkkeelle jäätyäni alkanut nauttia
leppoisammista aamuista. Mieleeni tulivat väkisinkin poliisin työssä viettämäni
vuosikymmenten kiireiset aamut ja etenkin äkkilähdöt öisin, jolloin tiedossa
oli ollut aina vain ihmiselämän raadollisimpien hetkien näkymiä:
perheväkivaltaa, kännisten kaverusten puukotuksiksi muuttuneita riitoja sekä
ruumiita yksiöissä, sivukujilla… Eivät edes päällikön paperityöt olleet
estäneet sitä, ettei rikosyksikön päällikön pitänyt saapua paikan päälle
tekemään päätöksiä.
Miten sattui juuri nyt, että autoni oli hajonnut eilen oudosti ja olin
joutunut viemään sen huoltoon? Hyppäsin pyörän selkään ja lähdin polkemaan
hurjaa vauhtia parin kilometrin päässä sijaitsevaa Pyynikkilää kohti.
Kommentit
Lähetä kommentti