Sattumia vai suunnitelmia: 16. osa

 

Villen näkeminen palautti mieleeni myös yhden unohtamani asian. Kansanooppera oli tuottanut niin hyvin, että olimme yhdistyksen johtokunnassa päättäneet ylimääräisenä palkkiona kustantaa Villelle ja hänen perheelleen viikon kulttuurimatkan Prahaan. Olin luvannut luovuttaa matkaliput yhdistyksen puolesta tässä tilaisuudessa. Ne olivat jääneet minulta kotiin siinä vaiheessa, kun poliisit eristivät sen rikospaikkana.

Polkupyöräni sai taas kovaa kyytiä, kun poljin hakemaan lippuja. En piitannut taloa ympäröivistä eristysnauhoista ja poliisin takavarikoiman avaimeni sijasta käytin kukkaruukkuun piilottamaani vara-avainta ja menin sisään. Tiesin pöytälaatikon, josta liput löytyisivät. Niitä ottaessani sormiini osui kuitenkin laatikon perällä ollut kirje, joka oli osoitettu talon meille vuokranneen työkaverini vaimolle.

Uteliaisuudesta luin kirjeen, koska huomasin siinä Valborgin allekirjoituksen. Kirje oli kirjoitettu jo vuodenvaihteessa ja siinä Valborg tervehti vanhaa koulutoveriaan ja kertoi tulevansa käymään hänen luonaan joskus kesällä. Nyt minulle selvisi Valborgin murha koko kaameudessaan. Hänen ystävättärensä oli unohtanut kertoa Valborgille perheensä muutosta. Murhan kohde ei siis ollutkaan hän, vaan vaimoni Pirkko, ajattelin kauhistuneena. Häntä murhaaja oli odottanut kotiin palaavaksi pimeässä talossa, kun Valborg pahaa aavistamatta oli osunut paikalle. Mutta kuka ihmeessä olisi halunnut murhata Pirkon? Jos oli, tämä olisi yhä vaarassa?

Olin juuri aikeissa soittamalla varoittaa Pirkkoa, kun kännykkäni piippasi. Viesti oli hiljattain kotikunnastani Helsinkiin muuttaneelta kirjastonhoitajalta, joka kertoi selvittäneensä pyynnöstäni, mitä rikoskirjoja pääkaupunkiseudulla asuneet mahdolliset epäillyt olivat alkuvuoden ja viime vuoden aikana lainanneet. Hän ei tietenkään olisi näitä yksityiselämän piiriin kuuluvia tietoja saanut luovuttaa, mutta hän teki sen silti ystävänpalveluksena. Tiedot hän kertoi lähettäneensä sähköpostina.

Murhan kohteen muuttuminen aiheutti sen, etten pitänyt näitä tietoja enää kiireellisinä, ehkä en tarpeellisinakaan, joten siirsin niiden lukemisen myöhempään. Sitä paitsi minulla alkoi olla kiire juhlapaikalle. ei niinkään luovuttamaan matkalippuja kuin kertomaan poliisitutulleni Pekalle murhamysteerin saamasta uudesta käänteestä.

Juhlan ohjelma oli jo lähenemässä loppuhuipennustaan, kun ehdin takaisin. Löysin Pekan väkijoukosta ja vaihdoimme tietoja keskenämme. Pekka kertoi, että Rauno ei ollut tullut paikalle, mutta Ville ja Pamela olivat silti onnistuneet juontamaan ohjelman niin, ettei tähtisolistin poissaoloa edes huomattu. Pamela oli kuitenkin ollut jotenkin levoton ja myös J.R. Aarettilan ajatukset tuntuivat harhailevan muualla.

Luovutin Prahan matkan liput Villelle yhdistyksemme sihteerin ojentaman kukkakimpun kera ja kiittelin Villeä hienosta ohjaustyöstä, joka oli tehnyt kuntaamme laajalti tunnetuksi. Aamulehti, joka ei yleensä Ruoveden kulttuuriasioista kirjoittanut, oli arvostelussaan kiitellyt sitä vuolaasti. Ylistäviä lausuntoja oli tullut jopa Helsingin Sanomien tunnetusti ynseiltä musiikkitoimittajilta. Kiitin Villeä myös yhdistyksen puolesta, koska sen pitkään miinuksella olevat kassavarannot näyttivät nyt reilusti plussaa. Kiitin myös verottajan puolesta, sillä näytäntöjen tulot olivat olleet niin runsaat, että verottajallekin oli pakko maksaa jotakin, vaikka kulujen joukkoon olikin lipsahtanut muutama katteeton menokuitti.

Julkisen kiitoksen jälkeen kiitin kahdenkesken myös yhdistyksemme sihteeriä, jonka kirjoittama tuo lukemani puhe oli muutamaa siihen lisäämääni sutkausta ja letkautusta lukuun ottamatta. Kauhuissani mietin, miten olisi käynyt, jos valmista puhetta ei olisikaan ollut.