Jäljet voivat viedä harhaan: 3.osa

 

Keskustelu, tai pikemminkin kuulustelu, kesti niin kauan, että lähdin välittömästi ulos, kun poliisit olivat lähteneet. Päivän lyhyt valoisa aika piti käyttää hyödyksi. Puin hyvin, vedin karvalakkini syvälle päähän ja avasin ulko-oven.

Työt eivät lähteneet sujumaan, mielessä kiersi poliisien asenne. Tulla nyt tänne kurkkimaan nurkkiin ja kyselemään jostain varastetuista gramofoneista, olisivat paremmin katsoneet ympärilleen niin olisivat nähneet, että kyllä täällä on omasta takaa stereot ja laajakulmatelkkarit ja muut nykyajan mukavuudet. Tai kyllähän nuo taisivat katsoa ja kadehtia, matalapalkkaiset.

Poliisien asenteesta johtuen en ollut viitsinyt heille kertoa kaikkea, mitä Mikkolan vierailun aikana oli tapahtunut tai puhuttu. Paavo oli ollut ahdistunut, ei lainkaan oma hauska hauskuuttaja itsensä. Hän oli huolissaan tyttärestään, joka oli ajautunut huonoon seuraan. Paavon alkoholin käyttö oli minua vuorostaan huolestuttanut, enkä ollut aivan varma olisivatko alkometrin lukemat jääneet sallitulle tasolle siinä vaiheessa, kun hän lähti joulupukkikierrokselleen. Mutta en minä tuollaisia epäilyksiä ystävästäni alkanut poliiseille tilittää, enkä myöskään puheluista, joita Paavo oli täällä ollessaan saanut ja mitä hän oli minun kuulumattomissani puhunut. Siitä sinisestä umpipakettiautosta sentään poliiseille kerroin, mikä meitä oli pitkiä matkoja seuraillut, kun kiersimme Paavon kanssa harjoituskierroksen.

Jotain tehdäkseni menin katsomaan mihin kuntoon Paavo oli jättänyt vierasaitan lähtiessään. Siivoilin huoneen, keräsin vuodevaatteet pesuun ja pienensin sähköpatterin peruslämmölle. Roskakorista löytyi tyhjä viskipullo, mikä vahvisti ajatukseni, ettei poliiseille ollut kannattanut Paavon ajokunnosta mainita. Aitassa minulla oli kesälukemista varten kirjahylly, missä pidin tarkassa järjestyksessä täydet kokoelmani komisariota Koskinen ja Maigret. Paavo näytti kirjoja selanneen, koska kirjojen selkämykset eivät olleet totutusti viivasuorassa rivissä. Painoin Koskinen ja siimamies - kirjaa syvemmälle, mutta se ei suostunut riviin oikenemaan, kirjan ja hyllyn takaseinän välissä oli jotain, ja se jokin oli tietokoneen muistitikku.

Paavolla oli ollut kannettava tietokone mukanaan ja hän oli sillä kirjoittanut, kun olin aaton aamuna käynyt häntä täältä mökiltä hakemassa aamiaiselle. Miksi hän oli tikun jättänyt, kun tarkoitus ei ollut enää joulupukkikierroksen jälkeen tänne palata, ja miksi tuollaiseen paikkaan. Paavo tunsi minut ja neuroottisen tarkkuuteni kirjarivien suoruudesta, olinhan Helsingissä hänen asunnossaan käydessäni suorinut kirjahyllyssä rivien selkämyksiä, oliko muistitikku tarkoitettu minun, ja vain minun löydettäväkseni?


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Novelli: Murha Muroleessa

Kuva
Prologi Siitä ei kukaan tiennyt mitään, ja juuri siksi kyläläiset puhuivat siitä paljon. Se oli nähty, että ensimmäisen koronavuoden jälkeen, päiväkodin siirryttyä uusiin tiloihin urheilukeskuksen luokse, oli vanhan päiväkodin pihaan saapunut miehiä ja koneita. Vihreän puurakennuksen pihan kiertävää aitaa oli korotettu ja vahvistettu ensimmäisenä niin, etteivät ohikulkijat enää nähneet rakennuksesta kuin palan yläkertaa. - Miten kunta antoi luvan piilottaa kuuluisan arkkitehdin rakennuksen lähes näkymättömiin? ihmiset pohtivat. Tehdas oli rakennettu nopeasti. Jo kevättalvella ilmestyi työvoimatoimiston sivuille työpaikkailmoituksia, jotka vaikuttivat yhtä salaperäisiltä kuin itse laitoskin. Innokkaimmat tietoa etsivät löysivät kunnan pöytäkirjoista päätöksen kiinteistökaupasta, mutta ostajasta, MoonNuts Oy:stä ei nettisivuilta löytynyt mitään tietoja. Yrityshaulla sai selville, että yhtiön toimitusjohtaja on Aili Mäkilohkare. - Kuka se on? Onko se Ruovedeltä? Mitä siellä tehd
Lue lisää

Sattumia vai suunnitelmia: 16. osa

Kuva
  Villen näkeminen palautti mieleeni myös yhden unohtamani asian. Kansanooppera oli tuottanut niin hyvin, että olimme yhdistyksen johtokunnassa päättäneet ylimääräisenä palkkiona kustantaa Villelle ja hänen perheelleen viikon kulttuurimatkan Prahaan. Olin luvannut luovuttaa matkaliput yhdistyksen puolesta tässä tilaisuudessa. Ne olivat jääneet minulta kotiin siinä vaiheessa, kun poliisit eristivät sen rikospaikkana. Polkupyöräni sai taas kovaa kyytiä, kun poljin hakemaan lippuja. En piitannut taloa ympäröivistä eristysnauhoista ja poliisin takavarikoiman avaimeni sijasta käytin kukkaruukkuun piilottamaani vara-avainta ja menin sisään. Tiesin pöytälaatikon, josta liput löytyisivät. Niitä ottaessani sormiini osui kuitenkin laatikon perällä ollut kirje, joka oli osoitettu talon meille vuokranneen työkaverini vaimolle. Uteliaisuudesta luin kirjeen, koska huomasin siinä Valborgin allekirjoituksen. Kirje oli kirjoitettu jo vuodenvaihteessa ja siinä Valborg tervehti
Lue lisää

Jäljet voivat viedä harhaan: 2.osa

Kuva
  Ruovesi-lehti ei joulun ja uuden vuoden välillä ilmestynyt, mutta sen verkkosivuilta löytyi runsaasti kuvitettu reportaasi onnistuneesta lastenjuhlasta. Sen juhlapuhetta siteerattiin pitkään ja myös Pikku Pinskusta oli erikseen näyttävä haastattelu. Pienempi uutinen tiesi kertoa mittavasta murtosarjasta: joulun aikana oli ainakin viidestä talosta viety pankkikortteja, rahaa, arvoesineitä ja viimeistä huutoa olevia teknisiä vempaimia. Samassa soi puhelin. Toivoin, että se olisi ollut ystäväni Paavo Mikkola. Hän oli sanonut ajavansa pukkikeikan jälkeen suoraan kotiin. Olin yrittänyt tavoittaa häntä soittamalla ja tekstiviestein, mutta hän oli itselleen tyypilliseen tapaan jättänyt soittopyyntöihin vastaamatta. Hän ei nytkään soittanut, vaan poliisi, joka kysyi, mistä Paavon voisi tavoittaa. En osannut auttaa Paavon tavoittamisessa, mutta koska poliisi halusi tavata minutkin kuullakseen joulun ajan tapahtumista, sovimme tapaamisen luokseni tunnin päästä. Ehdin juuri kerätä astioit
Lue lisää