Jäljet voivat viedä harhaan: 6. osa

Paavon äkillinen ilmestyminen oli meille jymy-yllätys, olletikin kun näimme, missä kunnossa hän oli. Rutinoituneena poliisimiehenä Eero otti kuitenkin tilanteen heti haltuunsa. Hän näki, että Paavo oli shokissa ja toimi sen mukaisesti. Kun Paavo oli ensin saatu rauhoitetuksi, Eero otti häneltä pistoolin ja minä puolestani tarjosin Paavolle konjakkia, jota saunareissulta oli vielä jäänyt pullon pohjalle.

Tarkkailin Paavoa sivusta ja totesin, että hän oli joko ollut tappelussa tai sitten tullut perusteellisesti mukiloiduksi. Eero puolestaan lukitsi ensin oven ja soitti sitten oikeat poliisit paikalle. Hän myös kehotti näitä varustautumaan jälkien etsintään lähimaastosta. Kuulemiemme pamausten perusteella Eero näet otaksui Paavon ampuneen kohti takaa-ajajiaan, joita ei tietenkään pimeässä voinut nähdä. Saattoi tosin olla, että hän vain kuvitteli itseään ajettavan takaa.

Maalla poliisien tulo ottaa aikansa, joten ehdimme Eeron kanssa jututtamaan Paavoa melkoisen tovin ennen näiden saapumista. Paavo puhui sekavasti ja hänen kertomukseensa jäi aukkoja, jotka vaikeuttivat kokonaiskuvan saamista. Se meille kuitenkin selkisi, että hänellä pukkikeikallaan oli ollut varjostaja. Hänen taloista tullessaan tienvarressa oli pysäköitynä pakettiauto, joka sitten lähti hänen peräänsä. Saman auton hän huomasi myös kierroksen viimeisestä talosta poistuessaan, mutta sen jälkeen hän näki vain tähtiä. Kun hän oli avaamassa autonsa ovea, joku löi häntä takaapäin niin, että hän kaatui ja menetti tajuntansa.

Seuraavat mielikuvat olivatkin sitten siitä, kun Paavo jonkun liivijengiläisen näköisen rotevan partamiehen kanssa makasi köysiin sidottuna lattialla niukasti kalustetussa mökissä. Pitkän hiljaisen kauden jälkeen alkoi kuulua äänekästä puhetta ja sisään työntyi joukko naamioituneita miehiä. He avasivat köydet ja alkoivat sitten kuulustelun.

Paavolta he kovistelivat tietoja jostain arvotauluista, joita hän oli huutokaupoissa myynyt ja vaativat häntä kertomaan niiden ostajista, olihan hän huutokauppameklarina ottanut näiden nimet ja osoitteet ylös. Eniten heitä kiinnosti joku aikaisemmin kadonneeksi luultu Akseli Gallen-Kallelan maalaus. Paavon puhehaluja lisätäkseen he koko kuulustelun ajan mukiloivat häntä. Toiselta mieheltä ei kysytty mitään, mutta häntä piestiin vähintään yhtä kovasti. Sitten heidät jätettiin vähäksi aikaa rauhaan, mutta sama toistui sen päivän aikana useamman kerran. Toisena päivänä jatkettiin siitä, mihin edellisenä päivänä oli jääty.

Pahin oli kuitenkin vielä edessä. Illan jo hämärtyessä Paavo vietiin kädet köytettynä pitkälle kävelylle ja koko ajan häneltä väkivallalla uhaten tivattiin tietoja taulujen ostajista. Paavo ei jaksanut loputtomiin, vaan tunnusti viimein, että kaivatut tiedot löytyisivät piironginlaatikosta hänen kotoaan Helsingistä. Se riitti kuulustelijoille ja hänet vietiin takaisin mökkiin. Köydet irrotettiin hänen ranteistaan ja mökin ovi laitettiin ulkopuolelta säppiin. Mökissä oli täysi pimeys ja Paavo kompuroi uupuneena lattialle lepäämään.

Kun hän huonosti nukutun yön jälkeen aamulla heräsi, häntä odotti karmea näky. Toinen mökkiin teljetyistä makasi elottomana lattialla verilammikko päänsä alla. Mies oli vapautettu köysistä ja hänen lähellään lattialla oli pistooli. Silloin Paavoon iski pakokauhu. Hän tarttui pöydän vieressä olleeseen penkkiin kaksin käsin ja iski sillä ikkunan hajalle. Pistoolin hän otti mukaansa ja ryömi ulos rikotusta ikkunasta.

Nämä tiedot olimme saaneet Paavosta irti, kun ovikello soi ja oven takaa kuului: ”Avatkaa ovi. Täällä on poliisi.”