Sattumia vai suunnitemia: 11. osa

Poliisit olivat minulle ennestään tuttuja. Heistä vanhempi oli palvellut aikanaan jo minun alaisenani, kuten myös tätä parikymmentä vuotta nuoremman naispoliisin isä. Surmatalon asukkaana ja ruumiin löytäjänä jouduin kertomaan heille paitsi tietoni tapahtuneesta ja auki olleesta terassin ovesta myös päivän aikaisemmat tulemiseni ja menemiseni.

Minun oli pakko mainita myöhäisen kotiintuloni syy sekä sitä edeltänyt käyntini Raunon vuokraamalla kesämökillä ja Valborgin sen vierestä ostamalla huvilalla. Entisenä poliisina tiesin, ettei poliiseille kannata valehdella, sillä totuus selviäisi vääjäämättä ennemmin tai myöhemmin. Toisaalta taas totuuden kertominen uskottavasti oli vieläkin vaikeampaa.

Pidin siis suuni mahdollisimman supussa ja kerroin vain asioita, jotka poliisit olisivat joka tapauksessa saaneet muuta tietäkin selville. Mainitsin, että Raunon ja Valborgin perheonnesta oli tekeillä haastattelu laajalevikkiseen naisten lehteen. Mutta en salannut sitäkään, että Raunolla oli mukanaan Ruovedellä Pamela-niminen kesäheila.

Tehtyään tarpeelliset havainnot murhapaikalla poliisit eristivät talon. Kun heidän hälyttämänsä tekninen työryhmä oli saapunut Tampereelta paikalle, he lähtivät vielä myöhällä viemään kuolinuutista Raunolle. En ryhtynyt arvailemaan, löytyisikö tämä Valborgin ostamalta huvilalta nukkumassa pois humalaansa vaiko viereisestä kesämökistä pelehtimässä Pamelan kanssa. Molemmissa tapauksissa hänellä olisi alibi sille, ettei hän olisi voinut surmata vaimoaan. Motiivi taas oli kiinni siitä, perisikö Rauno vaimonsa vai siirtyisikö omaisuus Valborgin veljelle Hannes Hannulalle. 

Pamelan osalta tilanne oli hankalampi, sillä ennen pitkää poliisi saisi tietoonsa hänen veljensä suhteet alamaailmaan ja Haapasaaressa asustavaan joukkioon. Ehkäpä alitajuisesti jopa toivoin epäilysten kohdistumista Pamelaan, jota en voinut sietää. Siksi kai jätin kertomatta poliiseille JR:n toikkaroinnista, koska Ville olisi tämän ryyppykaverina voinut antaa hänelle alibin ja toisekseen JR oli ollut siinä jamassa, missä kukaan ei pysty tarkkaa ohimolaukausta ampumaan.

Turhaan kuitenkin mietin muiden alibeja, sillä aloin itsekin olla tosi pahassa liemessä. Murhatalon asukkaana ja ensimmäisenä silminnäkijänä olin luontojaan yksi pääepäillyistä. Onneksi lattialta poimittu jalohaikaran sulkasi tarjosi toisen tutkintalinjan, sillä se osoitti, että asunnossa oli käynyt joku muu.

Vieläkin huolestuneempi olisin ollut, jos olisin huomannut, että poliisit olivat vieneet mennessään portaalle unohtamani jaloviinapullon, josta löytyisivät vain minun sormenjälkeni. Aikanaan siitä löydettäisiin viinaan sekoitettuna samaa myrkkyä kuin sairaalaan joutuneen tähtisolistin sisuskaluistakin.