Jäljet voivat viedä harhaan: 20. osa

 

Paavon jäädessä vielä saunalle me muut kävelimme talolleni ja arvailimme, mitä Paavo mahtoi sanoillaan tarkoittaa. Se ei ollut oven eteen jätetty kilisevä muovikassi, kuten olimme veikkailleet. Talon ovi oli avattu pois lukosta ja keittiössä hääräili iltapalaa laittamassa nuori nainen, jonka vähän aikaa hämmästyneenä tuijoteltuani totesin Paavon tyttäreksi Minniksi. Paavo oli kertonut hänelle vara-avaimeni sijoituspaikan, joten Minni oli päässyt vaivatta sisään. Hän oli se Paavon lupaama toinen kertoja.

Kattaus olikin lähes valmis, joten pääsimme heti pöydän ääreen tenttaamaan Minniä ja kuulemaan hänen kokemuksistaan. Siinä olikin kuultavaksi melkoinen tarina.

”Minä olen huono säilyttämään salaisuuksia, joten teen heti tunnustuksen”, aloitti Minni. ”Tosiasia näet on, että en ole maineeni veroinen. Jotta ymmärtäisitte, mistä on kysymys, aloitan alusta, vaikka tiedänkin, että Bobergin lomamökin tapahtumat kiinnostaisivat teitä enemmän.”

Minni aloitti kertomisensa muutamien vuosien takaa, jolloin hän oli ollut innokas luonnonsuojelija ja eläinaktivisti. Heillä oli ollut joku mielenosoitustempaus, jonka seurauksena Minni oli joutunut poliisin kuulusteluun. Häntä puhutti pyylevä komisario, joka esitteli itsensä Jurrikaksi. Minni sanoi vieläkin muistavansa sanasta sanaan tämän repliikin.

”Kuulepas, tyttö”, oli Jurrikka sanonut. ”Jos sinua kiinnostaa maailman parantaminen, niin älä helkkarissa haaskaa aikaasi tuollaiseen joutavaan puuhasteluun. Ketä hyödyttää, että vasikoitten liekanarua pidennetään metrillä ja kanat saavat neliömetrin verran lisää tepastelutilaa? Jos todella haluat, että Suomesta tulee parempi paikka asua, vaihda puolta ja rupea auttamaan poliisia.”

”Siitä se alkoi, ensin aloin Jurrikan ohjeistamana selvittelemään sitä, kuka levitti kaupungin nuorisotiloissa ja nuorisotapahtumissa alaikäisille huumeita. Ensimmäinen oikea soluttautumistehtävä oli ujuttautua rötöksiä tehtailevan, diilaamista ja salakuljetusta harrastavan ja velkoja perivän liivijengin jäseneksi. Joukkoon lyöttäytyminen onnistui hengailemalla liivijengiin kokelasjäsenenä kuuluvan Tarmon kanssa”, Minni kertoi.

Hän sanoi mukaantuloaan auttaneen se, että hänellä oli neuvoa yhdeksi tukikohdaksi isänsä kotitalo Väärinmajassa. Se oli sopivan syrjässä ja viranomaisillakaan ei ollut sen suhteen huomauttamista. Minnin isä näet maksoi vuosittain sen kiinteistöveron ja huolehti myös tienhoitolautakunnan maksuista, vaikka ei itse siellä käynytkään. Kuntaan oli ilmoitettu, että taloa ei asuttu, joten jätteenkuljetusauto ei siellä poikennut. Vesi- ja viemäriverkostot eivät taas sinne asti ulottuneet, joten maksuja ei niistäkään laskutettu. Tila oli siis sopivasti harmaalla alueella, jota kukaan ei valvonut.

Pitkän pohjustuksensa jälkeen Minni pääsi varsinaiseen asiaan. Jengistä vasikointi oli ollut suhteellisen helppoa niin kauan kuin se itse huolehti omista asioistaan. Tilanne muuttui, kun Boberg onnistui kiristäen ja keplotellen saamaan jengin ohjat omiin käsiinsä ja liittämään sen osaksi omaa verkostoaan.

”Ajatus oli, että tässä vaiheessa olisin vähin äänin, vaikkapa muka yliannostuksen saaneena poistunut kuvioista. Tällöin Boberg kuitenkin iski silmänsä minuun ja Jurrikka tarjosi mahdollisuutta, että alkaisin vakoilla tämän pääpomon tekemisiä. Tämän jälkeen en enää voinut olla kännykälläni yhteydessä poliisiin. Keksin silloin isäni vanhan piilon ja tiesin, että hän kadotessani paljastaisi sen poliisille”, jatkoi Minni.

”Boberg oli perusteellinen mies ja järjestelmällinen konna”, Minni painotti. ”Minun antamani tiedot jengin toiminnasta olivat haitanneet sen puuhia. Lisäksi Boberg järjesti pari muutakin vuotoa ja sai avomieheni näyttämään vasikalta. Jengi joutui kunniansa takia teloittamaan vuotajaksi luulemansa Tarmon ja Bobergin nerouden huippu oli, että hän sai isäni näyttämään syylliseltä tähän murhaan.