Jäljet voivat viedä harhaan: 17. osa

 

Verkko näytti siis kiristyvän Bobergin ympärillä. Arvoitus kuitenkin oli, miksi hänen oman firmansa pakettiauto oli varastettujen joukossa. Muissa autoissa rekisterikilvet oli varkauden jälkeen vaihdettu, mutta hänen autoaan ei edes yritetty piilotella.

Nyt oli Eeron vuoro loistaa. Hän oli eläkkeelle jäätyään alkanut opiskella, ensin vain ajan kuluksi, mutta oli sitten innostunut sosiologiasta niin, että oli lähtenyt opiskelemaan sitä yliopistoon ja valmisteli parhaillaan pro gradu -tutkielmaansa aiheesta Ulkomaisten rikollisryhmien ja suomalaisten rikosjengien väliset suhteet.

”Näyttää siltä, että Boberg on ahneuksissaan unohtanut ihmissuhteiden hoitamisen. Kytkemällä ulkomaalaisia konnia toimintaansa hän on suututtanut kotimaiset kätyrinsä. Uhmakkaasti nämä ovat muiden sinisten pakettiautojen joukossa vohkineet myös hänen autonsa, vaikka eivät ole sitä murtokeikoilla käyttäneetkään”, Eero totesi. Hän otaksui siinä piilevän jotain sellaista, jonka avulla jengiläisillä oli ote Bobergista.

”Entäpä sen jengiläisen ampuminen, jos lähdetään siitä, että se ei ollut Paavo ja että Paavon puheet olivat tosia? Mitä tiedemies siitä sanoo?” kysyin Eerolta.

Eero tarjosi kahta vaihtoehtoista mahdollisuutta. Tietoja jengiläisistä ja heidän tekemisistään oli vuodettu poliiseille, joten voi olla, että murha ja sitä edeltänyt pahoinpitely olivat omien rangaistus vasikoinnista. Toinen mahdollisuus kiertyi puolestaan Bobergiin. Peran tiedot Bobergista ja tämän syksyisestä seuralaisesta viittasivat siihen, että Boberg kernaasti olisi halunnut päästä Minnin avomiehestä eroon. Ehkäpä tämä oli suorastaan heittäytynyt hankalaksi.

Saattoi siis jopa olla, että Boberg oli tämän vuoksi ohjannut vasikointiepäilyt kohdistumaan tähän ja saanut jengiläiset tekemään teloituksen. Vielä lujemmin Bobergin pihteihin Minni olisi joutunut, jos tämän isä Paavo Mikkola olisi voitu osoittaa murhan tekijäksi. Tuota tekoa Minni ei olisi voinut antaa isälleen anteeksi. 

Jälkimmäistä vaihtoehtoa komisario Pusa piti parempana. Hän otaksui, että jengi yhä oli Bobergin johdettavissa, vaikka sen sisällä olikin kuohuntaa. Minnin asema ryhmässä kuitenkin askarrutti häntä. Hänen veikkauksensa oli, että Minni oli aluksi avomiehensä vanavedessä ajautunut jengiin, mutta sitten huomannut Bobergin kiinnostuksen itseensä ja hankkiutunut tämän suojatiksi. Vahvaa yhteyttä näiden kahden välillä tuki sekin, että he olivat molemmat kadonneet samanaikaisesti.

Tässä kuviossa minua askarrutti Minnin ja Bobergin keskinäinen suhde. Valtasuhde Minniin oli jotenkin toisenlainen kuin muihin jengiläisiin. Minulla olikin vahva epäily siitä, että juuri Minni olisi ottanut tuon Bobergin pakettiauton ja vieläpä tämän tieten. Kukaan muu ei olisi siihen pystynyt, saatikka sitten rohjennut tehdä sitä.

Tässä valossa oli varmaa, että Minnillä oli joku keino, jolla hän kiristi Bobergia. Se oli sekä valtti että pelonaihe. Kysymys oli nyt siitä, kuinka pitkään Boberg Minnin nenälle hyppelyä sietäisi. Oliko Minni jo nyt Bobergia paossa vai yhteisellä pakomatkalla, jonka aikana Boberg lopullisesti raivaisi tuon kiusankappaleen pois tieltään ja ottaisi jonkun muun kainaloiseksi kanakseen?