Jäljet voivat viedä harhaan: 12. osa

 

Siirryimme autolla pois pihapiiristä, niin, että konnajoukon vartija luulisi meidän lähteneen ja jättäneen hänet lukittuun mökkiin. Niin kävikin. Näimme kiikareillamme kauempaa, että kohta metsän reunassa näkyi liikettä, kun vartija oli poistunut mökistä salakäytävää pitkin. Hän lähestyi varovasti takaisin kohti pihaa ja käveli ympärilleen tähyillen kohti vajaa. Harmaa talvipäivä oli valjennut sen verran, että miestä oli helppo seurata. Vajasta mies ajoi ulos moottoripyörällä. Pitkällä keulalla varusteltu ajopeli ei selvästi ollut suunniteltu mökkitielle eikä ollut todennäköisesti lain vaatimassa ajokunnossakaan, sillä sen verran keskentekoiselta se näytti. Se ei kuitenkaan miehen menoa haitanut. Hän päästeli sillä sininen savu pöllyten karmaisevilla kierroksilla niin lujaa kuin lumesta möykkyräistä tietä kykeni.

Meidän oli vaivatonta siirtyä seuraamaan miehen menoa. Sopivasti riittävän takana, lumeen painuneiden jälkien avustamana pääsimme kantatielle asti. Siellä saimme jäädä paremman näkyvyyden vuoksi vielä kauemmaksi. Mies kääntyi Väärinmajan suuntaan Ruhalan Seon kohdalta.

Matkalta Eero soitti jälleen poliisiystävälleen, joka oli kiitollinen informaatiosta, mutta alkoi hermostua omin päin tekemiimme seikkailuihin. Me olimme sitä paitsi luvanneet olla aamulla poliisilaitoksella antamassa selkoa aiemmista tapahtumista ja nyt kello alkoi olla lähes yksitoista.

Meidän kuitenkin annettiin jatkaa varjostamista luvattuamme olla varovaisia. Poliisien yksiköt lähtivät myös kohti Väärinmajaa, sillä sinne suuntaan osoitti myös muistitikkuun asennetun jäljittimen viesti.

Väärinmajassa moottoripyörä luisui lähes ojaan kääntyessään Hanhon suuntaan, mutta mies sai korjattua liikkeen ja jatkoi sitkeästi eteenpäin. Hän pääsi perille asti, pienien teiden kautta vanhan maalaistalon pihapiiriin. Me jäimme autollamme tilalle kääntyvän tien kohdalle, noin puolen kilometrin päähän. Tilaa ympäröivät joka puolelta pellot. Paikka oli aukealla, joten sitä ei voinut lähestyä huomaamatta.

"Mitä nyt?" kysyin Eerolta. Hän katsoi kiikareilla taloa, jonka ympärillä näkyi romuautoja. Keskellä pihaa oli sininen umpipakettiauto, jonka ympärillä kulki kaksi isoa partaista miestä mustissa nahkatakeissaan. Varsinaisen päärakennuksen lisäksi pihan tuntumassa oli vanha aitta, navettana joskus toiminut iso kivisokkelinen rakennus sekä pieni leikkimökki ja keinu.

Tienoo näytti minusta heti tutulta, mutta en kiinnittänyt siihen ensin huomiota, koska olin työssäni kulkenut niin monissa taloissa. Katselin kiikareilla rakennuksia ja pihan isoa koivua. Mieleeni tuli, että taloon johtavat puuportaat. Kuisti on viileä ja sen ikkunoilla kukkivat kesäisin pelargoniat. Miten tämä tuntuu niin tutulta? Eero katseli kärsivää ilmettäni, kunnes keksin sen. "Me olemme nyt Paavo Mikkolan kotipaikalla! Kävin täällä joskus nuorena".

"Osaisitko siis sanoa, millainen talon pohjapiirros on?" Eero kysyi heti.