Jäljet voivat viedä harhaan: 13. osa

 

Minulta jäi vastaamatta, etten tiennyt enkä muistanut muinoin tapahtuneesta käynnistäni. Muistamisen keskeytti poliisin maija, mikä pysähtyi kohdallemme ja sieltä liittyi seuraamme taloa tiirailemaan tukeva siviilipukuinen miespoliisi ja tyttöpoliisi sinisissään.

Paksu poliisi esitteli itsensä, hän oli Krp:n komisario, joka oli määrätty tutkinnanjohtajaksi murhatun liivijengiläisen tapaukseen ja muuhun siihen liittyvään rikolliseen toimintaan. Kysyin, että koska tulisi lisää poliiseja, rakennus pitäisi piirittää ja siellä olijat pidättää. Komisario hillitsi intoani ja sanoi tutustuneensa asian tiimoilta tehtyihin tutkintapöytäkirjoihin ja kuulleensa mitä Eero oli poliisille ehtinyt meidän viimeaikaisista suorituksistamme kertoa. Komisario sanoi, ettei näillä näytöillä ole tarvetta Karhu-ryhmää paikalle kutsua, jengiläisiä vastaan olisi vain minulle heiltä oletettavasti lähetetty kiristysviesti ja minun hetkellinen lukitseminen mökkiin. Hän sanoi tietävänsä, että tuolla ryhmällä oli käytettävissään Helsingin kieroimmat lakimiehet, jotka nostaisivat minua ja Eeroa vastaan syytteet laittomasta pidätyksestä ja viranomaisina esiintymisenä.

Paksu komisario ripitti meitä liiasta kansalaisaktiivisuudesta, sanoi että vakavien rikosten tutkiminen kuuluu viranomaisille, eikä eläkeläisille tai toimittajille. Että ruotsinmaalla saattoi salapoliisiromaaneissa toimittajat ratkoa rikoksia, mutta täällä tolkun ihmisten itämaassa poliisit laittavat konnat rautoihin. Eero mykistyi loukkaantuneena komisarion sanoista, minä en mykistynyt, vaan sanoin, ettei Ruovedellä keskusrikospoliisin osaaminen ole oopperamurhien jälkeen kovin suuressa kurssissa, ja etten ollut tutkintaan tuppautunut vaan tahtomattani tullut siihen sekoitetuksi.

Komisarion kasvoilla väri tummeni ja hän muistutti minua, että ainoat, joita tässä tapauksessa epäiltiin raskaista rikoksista, kuten murhasta ja murtosarjasta olivat ystäväni Paavo ja hänen tyttärensä. Minä jatkoin jo hänen puheensa päälle kysymällä, että mikä osuus Paavon epätoivoisiin tekoihin oli Krp:llä ja varsin epämääräisen maineen saaneella Helsingin huumepoliisilla. Jengijohtaja istui tutkintavankeudessa, mutta oliko jäänyt Helsingin herroilta lupaukset pitämättä hänet vasikoineelle tiedonantajalle. Tuo oli komisariolle liikaa ja hän tiuskaisi minun olemaan puhumatta asioista, mistä en mitään ymmärrä ja vasikoista puheenollen paikallislehden toimittajalle parempi olisi seurata, ketä meijeri palkitsee parhaista lehmistä ja toivoa elämänsä lööppiä kaksipäisen vasikan syntymästä.

 Jäin miettimään sopivaa ilkeyttä vastineeksi, mutta sillä sekunnilla tapahtui paljon. Kinastelua seuranneen tyttöpolisiin olkapää heilahti, sinisestä virkatakista purskahti pilvi kangasta ja verta, meidän takanamme olleen poliisin Transporterin kylkeen ilmestyi reikä, sekunti sen kolahduksen jälkeen kuului talon suunnasta kiväärin laukauksen ääni kuin piiskan sivallus. Seuraavan kahden sekunnin ajan minä ja komisario seisoimme kuin Lootin vaimot, Eero tempaisi horjuvan tyttöpoliisin mukaansa meidän auton taakse ja karjaisi, alas ja tänne!

Heräsimme ja liikahduksemme takia seuraava laukaus lämähti Transporterin kylkeen ilman muita osumia. Poliisin pakettiauto oli suoralla linjalla puolen kilometrin päässä olevasta talosta, mistä joku meitä tähtäili. Komisario tarttui kännykkäänsä, enää ei ollut estettä lisäjoukoille ja karhu-ryhmälle. Ensimmäisenä paikalla saapui Ruoveden ambulanssi, sen kuljettajaa oli varoitettu ajamasta tulilinjalla. Eero talutti kivuliaan, mutta ei hengenvaarallisen osuman saaneen nuoren naisen metsän kautta ambulanssin luokse ja auto lähti pillit ulvoen kohti ensiapua.

Ennen kuin paikalle ehti poliisin apuvoimia, talon luota lähti auto meitä kohden. Olimme tullessamme huomanneet pihassa vain sinisen pakettiauton ja romuautoja, mutta oli siellä ollut myös musta Mercedeksen S-malli. Auto ajoi hiljaa ja hätävilkut päällä sadan metrin päähän meistä, pysähtyi ja autosta nousi mies kädet ylhäällä. Meille oli jäänyt vain haavoittuneen poliisin käsiase, millä paksu komisario nyt tähtäsi kuljettajaa, pysyen samalla pois avoimelta linjalta. Kun siistiin pukuun pukeutunut viisikymppinen mies tuli lähemmäksi, niin komisario sanoi, että ei olisi pitänyt käärmeitä manata esiin, tuo mies kieroin kaikista asianajajista. Mutta nyt vasta minulle tuli joulu, tuo ketku on kaulaansa myöden kusessa.

Asianajalta alkoi tulla puhetta, kun hän pääsi meistä parinkymmenen metrin päähän, mihin komisario käski hänen pysähtyä. Lakimies selitti, että talossa vierailulla ollut nuorukainen oli jostain tuntemattomasta paikasta saanut käsiinsä ei kenellekään kuuluneen kiväärin. Hän oli joltakin tuntemattomalta henkilöltä saamansa huumaavan aineen vaikutuksen alaisena ampunut tähtäämättä meidän suuntaamme. Syynä saattaa olla myös, että hän oli aikaisemmin joutunut poliisiväkivallan uhriksi ja hän oli poliisiauton ja poliisin nähdessään ahdistuneena puolustautunut. Potilas oli nyt riisuttu aseista ja hän oli valmis vietäväksi saamaan hoitoa.

Komisario tuhahti ja sanoi, että teidän porukasta löytyi joku prospekti, joka nyt saa istua sankarina tuomion poliisin ampumisesta. Pysyt siinä ja kun paikalle tulee tarpeeksi väkeä ja kaappiautoja niin teidät kaikki pidätetään epäiltynä poliisin ampumisesta ja talossa tehdään perusteellinen etsintä.