Topi: Pörrö

  

 Topi:

Pörrö

 Siitä on nyt viitisen vuotta, kun muutin työn perässä Ruovedelle, ja siitä reilun kolme vuotta olen hankkinut lisätienestiä Urtsun talkkarina. Olen aamuvirkku poikamies ja yleensä aamulla aikaisin ennen töihin lähtöä käväisen koiralenkin yhteydessä Urtsulla tarkastamassa, ovatko paikat kunnossa. Siitä, etten vapaa-aamuinakaan jää sänkyyn loikomaan, huolehti karhukoirani Pörrö. Hänkin on tapojensa orja eikä asetu aloilleen ennen, kun olen tehnyt sen kanssa tavanomaisen kävelykierroksen. 

Ei ollut ensimmäinen kerta, kun Bertta oli aamulla aikaisin Koirulinsa kanssa Urheilutalon oven takana kolistelemassa sinä aikana, kun olen talkkarina toiminut. Minulla on asunto Bertan naapurissa, joten tunnen hänet hyvin ja tiedän, että hänen muistinsa reistailee pahasti ja ajantaju pettää.    

Tällä kertaa joku oli kuitenkin tavallista enemmän pielessä. Kerhon taloksi Bertta Urtsua nytkin nimitti, mutta ei vaatinut minua avaamaan sen ovea, jotta hän pääsisi torniin vartiovuorolleen. Sitä vastoin hän houraili jotain jostain desantista, joka oli alakylällä pää murskana kerrostalon alaoven pielessä ja josta pitäisi kiireesti lähteä kertomaan Muuriais-Villelle.

Yritin puhumalla rauhoittaa Berttaa ja käsikynkästä taluttaen lähdin saattamaan häntä kotiin, kuten olin aikaisemmilla kerroillakin tehnyt. Karhukoirani Pörrö kirmaili iloisesti ystävänsä Koirulin kanssa, mutta Bertta vain jatkoi itsepintaisesti höpinäänsä tutun pojan näköisestä desantista, jonka päästä vuoti verta. Tuossa tilassa en uskaltanut jättää Berttaa yksin kotiinsa, vaan soitin paikalle ambulanssin.

Kun ambulanssi tuli, selitin siitä nousseille ensihoitajille tilanteen ja kerroin myös Bertan pahasta muistisairaudesta. He nyökkäilivät vaitonaisesti ja Bertan vastustelusta huolimatta saattoivat hänet ambulanssiin. Koiruli räksytti vimmatusti ja jatkoi haukkumistaan vielä senkin jälkeen, kun ambulanssi oli jo kadonnut näkyvistä.

Ambulanssin tulo oli houkutellut naapurin rouvan paikalle. Maikki lupasi ottaa Koirulin hoitoonsa ja pitää sen luonaan pitempäänkin, kun olin kertonut hänelle Bertan saamasta paniikkikohtauksesta. Tämän muistisairaudesta hän oli jo entuudestaan tietoinen. Voisi siis olla, että Bertta viipyisi tällä matkallaan kauan. Pahimmassa tapauksessa hän ei ehkä enää lainkaan palaisi tänne asumaan.

Minulta oli Bertan tullessa jäänyt Urtsun tilojen aamutarkastus kesken. Päätin suorittaa sen loppuun ja sen jälkeen vielä tehdä pienen koiralenkin. Aikaa minulla nyt oli, sillä varsinaisesta leipätyöstäni minulla oli parin päivän ylityövapaa. En siis pitänyt kiirettä Urtsun tiloja tarkastellessani, mutta mitään tavanomaisesta poikkeavaa en havainnut.

Sen verran Bertan poikkeuksellinen käytös kuitenkin painoi mieltäni, että päätin käydä vilkaisemassa paikkaa, jossa hän kertoi nähneensä verisen ruumiin.

Kuten olin olettanut, paikalla ei näyttänyt olevan mitään poikkeuksellista. Pörrö oli kuitenkin toista mieltä. Se kiskoi kiihkeästi kohti porraspieltä. Perillä se vasta kolmen kovan komennuksen jälkeen suostui nostamaan kuononsa. Harrastan metsästystä, joten oivalsin heti sen, mitä näin. Pörrön kuono oli yltä päässä veressä! Nyt myös minä havaitsin ruumiin, joka oli heti osunut toisesta suunnasta tulleen Bertan silmiin.

Tiesin, mitä tehdä. Otin kännykkäni, soitin hätänumeroon, selitin tilanteen ja pyysin poliisia paikalle niin nopeasti kuin suinkin. Poliisia odotellessani yritin selvittää Bertan olinpaikkaa. Sain lopulta häntä tutkineen lääkärin puhelimeen. Varoitin häntä väärästä diagnoosista ja painotin sitä, että Bertan paikka ei ehkä sittenkään olisi suljetulla osastolla, vaan kaikki, mitä hän kertoisi, olisi poliisille tärkeää todistusaineistoa.