Joulupukin ja rikollisten jäljillä: osa 17

 

Tulin kuulusteluun tasan kymmeneltä. Konstaapeli Eero Koivikko oli jo paikalla, mutta ylikonstaapeli Rautanen antoi odotuttaa itseään reilut kymmenen minuuttia. Tultuaan hän riisui päällysvaatteensa naulakkoon, istui pöydän taakse minua vastapäätä ja myöhästymistään anteeksi pyytelemättä aloitti heti tenttimiseni. Edellisellä kerralla hän oli vihjannut jotain siihen suuntaan, että olisin varkaussarjan suunnittelija. Nyt hän lähti heti tästä oletuksesta.

”Onko oletus siis se, että minä suunnittelin varkaudet ja Paavo Mikkola ja Lauri Lampisuo toteuttivat ne? kysäisin röyhkeästi. ”Ellet satu tietämään, Lauri on tunnistettu ja minä jututinkin häntä eilen.”

Reippaalle tieto ei ollut yllätys, sillä oletinkin Laurin olleen häneen yhteydessä. ”Kas vain, harrastajasalapoliisi vaikeuttaa poliisin työtä tekemällä omia tutkimuksiaan”, ylikonstaapeli sanoi pilkallisesti.

”Niin tekee”, vastasin tyyntä teeskennellen. ”Jos keittäjä ei osaa ammattiaan, on jonkun muun hämmennettävä puuroa, ettei se pala pohjaan. Kun eräältä näyttävät puurot ja vellit, eli varkaudet ja murhat, menevän sekaisin, on ulkopuolisen puututtava asiaan, varsinkin jos hänestä aiotaan tehdä syyllistä rikoksiin, joita hän ei ole tehnyt.”

Tiesin, että se oli äärettömän ilkeästi sanottu. Päätin silti uhallakin jatkaa samalla linjalla ja vetää hatusta vielä ylimääräisen herjan. ”Poliisi, joka ei osaa erottaa humalaisen autokolaria ja auton käpälöinnistä aiheutunutta tieltä ajoa toisistaan, ei ole tehtäviensä tasolla”, totesin kuivakasti ja nousin rivakasti ylös tuoliltani.

Kiskaisin päällystakkini naulakosta ja laittaessani sitä ylleni pudotin toisen hansikkaani lattialle. Takki napittamattomana riensin ovelle ja huusin vielä ovenraosta: ”Jos joku tulee hakemaan minua kotoa uudelleen kuulusteluun, toivon ettei se ole ylikonstaapeli Rautanen. Haluan nimittäin tulla vastaamaan sanoistani ehjin nahoin. En väkivaltaisen poliisin pahoinpitelemänä.”

Uskalsin olla röyhkeä, sillä tiesin, että minulla oli toistaiseksi voimassa oleva henki- ja tapaturmavakuutus: odotettavissa oleva syyte Aatos Antikaisen murhasta. Tiesin, että se tulisi, sillä Reipas oli lähtiessäni mulkaissut minua samalla tavalla kuin se hujoppi silloin Rönnillä, kun huomasi minun vieneen Tertun häneltä. Nyt Ripa oli parrakas ja muutamia kymmeniä kiloja tukevampi kuin silloin, mutta tuosta katseesta ei voinut erehtyä.

Kuulustelu poliisiasemalla oli mennyt aivan suunnittelemieni nuottien mukaisesti. Kaikki korttini yhtä lukuun ottamatta oli nyt pelattu. Tarvittiin enää Paavon sisar, joka oli huolissaan veljestään, joka oli pitkään ollut pidätettynä. Hän oli varta vasten käynyt Tuurin kyläkaupassa ostamassa sieltä veljelleen vaihto- ja alusvaatteita ja lähtenyt Alavudelta asti tuomaan niitä hänelle.

Yksien housujen taskuun olin sujauttanut Paavoa varten muistilapun, jossa annoin hänelle neuvoja seuraavaa kuulustelua varten. Reippaan kovistelemana hänen pitäisi murtua ja kertoa yhteisistä hämäristä puuhistamme, jotka alkoivat, kun hänen vaatevuokraamonsa lamavuosina ajautui konkurssiin.

”Kerro myös minun mustasukkaisesta luonteestani ja siitä, että kerran pahoinpitelin yhtä miestä, jonka uskoin vikitelleen silloista tyttöystävääni. Käräjille asti ei juttua kuitenkaan viety. Tarkoitus on, että kaikki kertomasi vaikuttaa uskottavalta, mutta on kuitenkin sellaista, mikä myöhemmin voidaan todistaa vääräksi”, opastin viestissäni Paavoa.

Sisaren käynti poliisiasemalla onnistui. Paavolle tarkoitettu vaatepaketti avattiin ja tarkastettiin, mutta sen suhteen ei ollut mitään huomauttamista. Poliisit eivät huomanneet lappua eivätkä sitäkään, että paketin tuoja Töysän murteen sijasta puhuikin Jurvan murretta.