Joulupukin ja rikollisten jäljillä: osa 20

 

Kun Paavo seuraavana aamuna oli lähtenyt kotiinsa Helsinkiin kastelemaan kukkia, kuten hän itse sanoi, lähdin minä poliisiasemalle katsomaan, miten asiat olivat edenneet. Koivikko ahersi omassa huoneessaan varkausketjun tutkimisen takia hoitamatta jääneiden pakollisten virkatehtävien kimpussa. Jäi siis Ellin työksi kertoa, mitä Selmalla käynnin jälkeen oli tapahtunut.

”Selma Mehtosen todistus oli vakuuttava, joten lähdimme hänen luotaan saman tien kohti Jämsää. Liput Me Rosvoloitten esitykseen varasin kännykästäni matkan aikana. Eero joutui ajamaan vähän ylinopeutta, jotta ehtisimme J+J Teatteriin Jämsänkoskelle riittävän ajoissa. Ehdimme nippa nappa, mutta koska olimme varanneet paikkamme etukäteen, pääsimme istumaan etupenkkiin, toinen toiselle puolen katsomoa ja toinen toiselle”, aloitti Elli ja jatkoi:

”Olin varustautunut paitsi käsilaukussa olleilla käsiraudoilla myös kameralla ja kirjoituslehtiöllä. Puoliajalla kävin sitten vielä varmistamassa Lauri Lampisuolta, että voisin jututtaa häntä esityksen päätyttyä. Hän oletti minun olevan jostain lehdestä ja suostui ilomielin”, kuvaili Elli.

Hän totesi asioiden jatkossakin edenneen ennakkosuunnitelman mukaan ja Lauri Lampisuo tajusi tilanteen vasta, kun Elli kaivoi käsiraudat esiin laukustaan. ”Pako päättyi kuitenkin lyhyeen, sillä Koivikko oli häntä kädet levällään vastassa. Selitin muille näyttelijöille, että poliisilla olisi Laurilta paljon kysyttävää, ja arvelin, että tältä taisivat loput näytökset mennä ohi virkavallan hoteissa.”

Elli keskeytti vuolaan puhetulvansa ja totesi sitten, että heillä oli ollut onnea: ”Laurin vastanäyttelijä näet kertoi, että loput esitykset oli jo peruutettu. Laurin äiti oli nimittäin äskettäin kuollut ja hautajaiset olisivat lauantaina ja Lauri oli lupautunut niihin yhdeksi arkunkantajaksi.”

Vastanäyttelijä sanoi Laurin myös arvelleen, ettei kykenisi surultaan heti hautajaisten jälkeen esiintymään kepeässä näytelmässä, vaan jäisi saman tien muutamaksi päiväksi kotipuoleensa Heinolaan. Perunkirjoitukset ja muut jälkeenjääneet paperit olisivat nekin langenneet hänen vastuulleen, koska siskoista ei kuulemma niiden setvimiseen ollut.

”Turhaan Hildan esittäjä kuitenkin hautajaisia murehti”, Elli huomautti. Hän kertoi soittaneensa Heinolan seurakuntaan, mutta sieltä sanottiin, ettei tällaista hautausta ollut tiedossa sen paremmin vanhalla kuin uudellakaan hautausmaalle. Lampisuo oli heille myös täysin outo nimi”, Elli totesi.

Rypistin otsaani. Elli oli tajunnut saman kuin minäkin. Tieto odotettavissa olevasta pidättämisestä oli jotenkin onnistuttu toimittamaan Lauri Lampisuolle ja tämä oli aikeissa häipyä. Itse en keksinyt siihen kuin yhden selityksen: Rautanen oli jollakin konstilla saanut yhteyden varkaudet tehneeseen apulaiseensa ja tämä oli varoittanut Lauria, jotta tämä pakenisi.

Ynnäsin, että rikospoliisin miehet olivat saaneet riittävästi todisteita Rautasen syyllisyydestä. Kun myös Lauri oli nyt saatu telkien taakse, oli kolmen koplasta vapaana enää yksi: Laurin kumppanina varkaussarjaan osallistunut ja anastukset tehnyt rikostoveri. Yhtäältä tämä pelkäsi joutuvansa kiipeliin. Toisaalta taas häntä velvoitti Reippaan hänelle antama tehtävä: kosto.

Muistin, millä kylmäpäisyydellä Paavon muilutus oli tapahtunut, joten osasin odottaa pahinta. Ymmärsin, että minulla ei enää ollut tapaturmavakuutusta, henkivakuutuksesta puhumattakaan. Turhiin siirtoihin ei siis ollut varaa. Nyt oli tehtävä shakki ja yritettävä mattia. Jos se onnistuisi, saisimme ehkä roistokolmikon viimeisen lenkin napatuksi. Epäonnistuminen puolestaan olisi tuottanut keskusrikospoliisille ja hautajaisurakoitsijalle lisää työtä.