Joulupukin ja rikollisten jäljillä: osa 22

 

Koivikon haastattelu julkaistiin kuvan kanssa Ruovesi-lehdessä ja olin tyytyväinen myös siihen osioon, jonka tiedot lehti kertoi saaneensa omilta tietolähteiltään, joita se ei luonnollisestikaan voinut paljastaa.

Uutisen julkaisemisen jälkeen jännityslukupiiriläiset järjestivät taloni luona jatkuvan ilta- ja yöpäivystyksen siltä varalta, että talooni yritettäisiin tunkeutua. Jos jotain epäilyttävää ilmenisi, he ottaisivat yhteyttä konstaapeli Elli Rantaviitaan, joka työpäiviensä jälkeen ei sillä viikolla matkustanut kotiinsa Tampereelle, vaan jäi Ruovedelle päivystämään. Konstaapeli Koivikko puolestaan vaihtoi Risto Rautasen poliisiasemalla salaisessa piilolokerossaan ladattuna säilyttämään pistooliin paukkupatruunat oikeitten luotien tilalle.

Pari päivää meni levottomassa odotuksessa. Kolmantena päivänä sain tiedon, että Reippaan pistooli oli kadonnut salalokerosta. Se tiesi h-hetken lähestymistä. Jännityslukupiiriläiset hajaantuivat talolleni vievän tien varteen valmiina antamaan tietoja sillä havaitusta liikehdinnästä. Elli taas jäi ulkovajaan odottamaan. Koivikko sitä vastoin viipyi poliisiasemalla työvuoronsa loppuun, lähti sitten kantakapakkaansa, poistui saman tien sen takaovesta ja suunnisti kiertotietä talolleni. Itse valvoin pitkälle iltaan ja sammutin valot puolilta öin.

Pian tämän jälkeen tulivat ensimmäiset jännityspiiriläisten havainnot tien varrelta ja sitä pitkin astelevasta hahmosta, josta pimeällä ei voinut antaa sen tarkempia tuntomerkkejä. Aika meni jännityksentäyteisessä odotuksessa, kunnes aistin liikehdintää ovella.

Reippaan pistooli oli viety, joten ensimmäinen oletus oli ollut, että kutsumaton vieras rymistelisi oven takana ja ampuisi heti minua, kun tulisin avaamaan ovea. Paukkupatruunan ääni olisi tuonut Ellin paikalle ja hiippailija olisi ollut kiikissä.

Myöhemmin ilmeni, että Reippaan hallussa ollut pistooli olikin luvaton ase, jolla Reippaan apuri oli aikoinaan käyttänyt yhä ratkaisemattomassa ryöstössä ja jolla Reipas kiristi häntä tulemaan mukaan omiin rikollisiin touhuihinsa. Rötöksiä oli Reippaan suunnittelemina tehty useitakin.

Tätä en tuolloin tiennyt, mutta kuulin rapinaa, kun öinen tulija tiirikoi ovea auki. Päästyään eteiseen hän sytytti taskulamppuunsa himmeän valon ja alkoi varovasti hiipiä makuuhuonettani kohti. Hän lähestyi vuodettani, näki nukkuvan hahmon ja hyökkäsi kädet ojossa sen kimppuun.

Tässä vaiheessa kiitin sotaväkiaikana vanhemmalta ikäluokalta eli maseilta saamaani oppia siitä, miten kasataan aidonnäköinen nukkuja petiin, kun ollaan lähdössä omin luvin pois kasarmilta. Minulle noita öisiä puntismatkoja kertyi siinä määrin, että sijaisnukkujan rakentelu sujui monien vuosien jälkeen yhä vieläkin rutiinilla.

Jouduin myös huomaamaan, että Alvar Aallon suunnittelemat ja lujiksi kehutut tuolit eivät kestä kovakouraista käsittelyä. Tämän sai huomata päällekarkaajakin ennen kuin hänet minun ruhjomanani vietiin poliisin saattelemana pois ambulanssilla.